Kehonpainotreeniä ja surulliset lapaluut

Välillä sitä meinaa rautaa liikutellessaan unohtaa, kuinka raskasta oman ruhonsa siirtely voikaan olla.

Siitä sain oivan muistutuksen reilu viikko sitten Jarno Härkösen ja Ville Oinosen vetämässä Toiminnallinen kehonpainoharjoittelu -workshopissa. Sunnuntaipäivän aikana käytiin läpi monenlaista liikkumista aina toiminnallisten ketjujen avaamisesta ja keskivartalon hallinnasta erilaisiin tapoihin kirmata pitkin tatamia eläinten liikkumisen innoittajana.

Kyllä voikin vanhan mätisäkin liikuttelu olla raskasta! Päivän aikana tuli huomattua, kuinka paljon oma liikkuvuus (tai siis tarkemmin ottaen sen puute) estää ruumiin liikuttelua. Paikalla oli paljon joogaajia, joiden seassa tunsin itseni melkoisen kankeaksi. Vaikkei liikkuminen ja sen opettelu mikään kilpailu olekaan (niinpä niin), ilahduin siitä että erilaiset eläinten matamista, hyppelyä ja askellusta matkivat harjoitteet ja keskivartalon pidot sentään menivät kunnialla. Lempiasioitani painitreeneissäkin aikanaan oli lämmitellä kroppaa erilaisin jänöhypyin ja gorillaliikkumisin, eikä se yhtään sen mälsemmäksi ole muuttunut. Olisi hyvä muistaa, että liikkumisen ei aina tarvitse olla kauhean vakavaa ja tulosorientoitunutta, vaan pitäisi liikutella itseään ihan silkasta liikuttelun ilosta. 

Jarno myös piti pienen luennon toiminnallisesta harjoittelusta ja laittoi meidät tarkkailemaan omia asentojamme. Jouduin mannekiiniksi ja selvisi, että minulla on surulliset lavat. Surkeuksien surkeus! Nyt pitäisi sitten yrittää tehdä niistä taas onnelliset. Liikettä siis. 

Kiitos vielä mainiosta sunnuntaista Villelle ja Jarnolle. Toivottavasti pääsen temmeltämään ohjauksessanne taas uudestaan!