Kisailun loppu

Viisi viikkoa kauhunsekaista odotusta ja kärsimysminuutteja on nyt ohi. CrossFit Openeista jäi käteen paljonkin:

* olen vahvempi kuin kuvittelinkaan: ennätykset paukkuivat muun muassa tempauksessa sekä rinnallevedossa että saksauksessa. Tänään tein lämmitellessä elämäni ensimmäiset rinta tankoon -leuanvedot (jerkkua tosin ei jäänyt enää suorittaa samaa ihmettä itse kisasuorituksessa, mikä kismittää suuresti).

* en ole tottunut kilpailemaan: kun kello alkoi käydä, alkoi mieli lyödä tyhjää ja tekniikat lipsahtivat mielestä saman tien. Sitten sitä jonkinlaisella paniikinsekaisella raivolla tuli vedettyä suorituksia. Hauska ja mielenkiintoinen kokemus, ehkä sitä innostuu kisailemaan urheilussa myöhemminkin.

* kannustaminen on kivaa: molempiin suuntiin. On aivan mahtavaa, kun kuulee sekavuustilansa lävitse kannustuksia, ja aina on kivaa kannustaa muita.

* onnistumisessa on pitkälti kyse asenteesta: onnistuin Openien aikana tekemään suorituksia, joihin en uskoisi muuten yltäneeni tässä vaiheessa. Kilpailutilanne tuo lisäbuustia tekemiseen, mutta sitten kun pää luovuttaa, on vaikea saada kroppaakaan enää mukaan. Kuten tämän päivän rinta tankoon -leuoissa.

* crossfit on kivaa: Olen sanoinkuvailemattoman tyytyväinen, että aloitin viime vuoden lopussa uuden harrastuksen. Enpä olisi pari kuukautta sitten uskonut kehittyneeni näin paljon. Vaikka välillä tuntuukin, etten millään opi eivätkä painot nouse aina päätähuimaavaa tahtia, pitää muistuttaa itselleen, että reilun kolmen kuukauden harrastamisella ei vielä maailmanmestariksi tulla.

Nyt on sitten kisat kisailtu toviksi. Paitsi naistenvälinen Helsinki-Tampere-ystävyyscrossfit-mittelö olisi parin viikon päästä. Ja sitten onkin Helsinki City Run. Ja ehkä Extreme Run. Kohti uusia haasteita!

Aiempia Open-tuumailuja voi lukea täältä:
Suorituskeskeinen lauantai
Kysymyksiä ja kirosanoja
Mämmikourailua