Kolmenkympin kriisi ja läskicooper

Eli kuinka kolmenkympin korvilla olevat jättivät kaljanjuonnin vähemmälle ja päättivät järjestää läskicooperin.

Juhannusjuhlissamme jokin oli toisin kuin ennen. Hämmästyttävän monet keskusteluistamme koskivat liikuntaa, syömistä ja laihtumista. Moni kavereistani on kolmenkympin lähestyessä intoutunut jättämään kaljanjuonnin vähemmälle ja hankkinut kuntosalikortin. Tai no, jotkut eivät ole luopuneet kaljasta mutta ovat ympänneet kalenteriinsa myös liikuntaa.

Moni on havahtunut siihen, että ikää alkaa karttua, ja nyt vielä olisi mahdollista vaikuttaa siihen, millaiselta näyttää ja miltä olo tuntuu sitten keski-iän kolkutellessa. Ja hyvä niin. Juuri vähän aikaa sitten uutisoitiin, että suomalaisista työikäisistä yhä harvempi on edes säädyllisessä kunnossa.

Tuttavapiiriimme kuuluu paljon kekseliäitä ihmisiä, jotka järjestävät teemabileitä, tekemistä ja eeppisiä ekskursioita tuosta vain. Siksipä huomenna juoksemme ns. läskicooperin. Siinä on monta voittajaa ja vain yksi häviäjä – se, jonka tulos on huonoin, on porukan virallinen läski siihen saakka, kunnes seuraava läskicooper juostaan. Siinä luulisi riittävän kannustinta pinkoa hieman tovereitaan lujempaa. Kerron viikonloppuna, miten kävi.