Kun rautakanki joogaan meni
Muistattehan koulun jokavuotiset kuntotestit? Ne joissa piti heittää palloa ja tehdä istumaannousuja piippausäänen tahdissa? Ja mitattiin venyvyyttä. Kun tuli eteentaivutustestin vuoro, en ylettänyt edes mitta-asteikolle. Testitulokseksi pyöreä nolla.
Siitä kotiläksyä.
En siis ole kovinkaan notkea. Jäykkyyteni on sitä luokkaa, että ammoin koululääkäri käski minun lopettaa pelleilyn ja pistää kämmenet lattiaan kun tosissani pinnistelin ja sain sormet jonnekin polvien alapuolelle. Siksi olenkin vältellyt lajeja, joissa vaaditaan minun näkökulmastani yli-inhimillistä notkeutta. Nyt kuitenkin ilmoittauduin ystävän ylipuhumana astangajoogan alkeisiin.
Paitsi notkeuslajeihin, suhtaudun terveellä epäilyksellä myös kaikkiin liikunnan ohella elämäntaitoja, filosofioita tai ajatusmalleja tarjoaviin koulukuntiin. Molemmat ennakkoluuloni osoittautuivat kuitenkin osaksi vääräksi ensimmäisen kurssipäivän perusteella. Helsingin astangajoogakoulussa tarjoiltiin taitavaa opastusta kehonhallintaan ja vain maltillisesti joogan henkisiä antimia.
Kuten aiemmassa kirjoituksessani jo kävi ilmi, kuulun verta, hikeä ja kyyneleitä -koulukuntaan. Siksi rauhallisessa tahdissa tekeminen ja oman kropan kuunteleminen tuntui alkuun oudolta. Kun leppoisaan tahtiin ja hitaisiin liikkeisiin tottui, parituntisen loppuminen melkein harmitti. Nöyryytysastekin jäi pieneksi, kun kaikki keskittyivät löytämään omia käsiä ja jalkojaan eikä kukaan ehtinyt (ohjaajaa lukuun ottamatta) taivastella, kuinka vähän ihminen voikaan venyä. Ainoastaan ojentajapunnerruksia muistuttava liikesarjan osa sujui, kun lihaksilta vaadittiin raakaa voimaa eikä elastisuutta.
Monet kehuvat astangajoogan ja etenkin siihen elimellisesti kuuluvan hengittämisen virkistävän mieltä ja kirkastavan ajatuksia. Tunnin lopussa tehty hengitysharjoitus tosiaan oli päätähuimaava, kun tolkuttoman pitkään ja syvään hengittäminen alkoi heittää päässä. Muutaman kerran täytyi ohjaajan puheiden aikana henkisesti irvistellä, kun ohjaaja kertoi kaikista joogan suotuisista vaikutuksista elimistöön ja ihmiseen ylipäänsä. Liikunnallisen puolen ja keskittymisen tehokkuutta en tietenkään käy kieltämään, mutta puheet korkeammista voimista ja muusta nostavat aina karvat pystyyn.
Summa summarum: Jooga oli mukavaa, mutta ei mahtavaa. Venyvyyttä ja liikkuvuutta varmasti sen avulla saan lisää, mutta en usko siihen hurahtavani. Sen verran mieli vielä vaelteli, että hotsitti päästä vähän salille riehumaan.