Kuuntele kroppaasi (ja ymmärrä mitä se yrittää kertoa)

Seuraa opettavainen tarina siitä, milloin kannattaa kuunnella, mitä vanhalla mätisäkillä on sanottavana.

Tiistaina treeneissä kroppani ei tuntunut alkuunkaan hyvältä. Alaselkä on ollut kummallisen tuntuinen, mutta järkeilin sen johtuneen siitä, että olen istunut töiden takia tolkuttomia tuntimääriä autossa, ja otaksuin jäykkyyden katoavan treenien aikana. Voimatreenin aikana olo oli hieman valju mutta ajattelin että tsemppaamalla siitä selviää. Treenin loppuun tein pidemmänpuoleisen chipperin, jonka aikana keho alkoi suorastaan huutaa ja valittaa. Vanha mätisäkki oli vahvasti sitä mieltä, että thrusterit, lisäpainon kanssa boksille nousut ja muut liikkeet olivat liikaa.

Ja mitä minä tein? Sanoin kropalleni että ole hiljaa, ei tässä mitään hätää ole. Tulkitsin kroppani viestit vain laiskanpulskean ja mukavuudenhaluisen minän valitukseksi ja turhasta säikkyilyksi, purin hammasta ja suoritin treenin loppuun. Olisi pitänyt oikeasti kuunnella kroppaansa, sillä illalla koko takaketju meni jumiin, joka muistutti ikävästi viime kevään viikkokausien kipuiluun ja kuntoutusjumppaan johtanutta vahinkoa. Aloin jo pelätä, että tähänkö kaatui koko treenisyksy ja parin viikon päässä häämöttävä maraton ja kaikki. Onneksi nyt lepopöivän, istumisen välttelyn ja aktiivisen mobbailun jälkeen olo alkaa tuntua jos ei täysin normaalilta niin ainakin toimintakykyiseltä, eli tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Sainpahan taas opetuksen siitä milloin kannataa oikeasti kuunnella, mitä keho yrittää viestiä.

Oman kropan kuunteleminen on monisyinen juttu. Yhtäältä pitäisi osata blokata pois se ”ää tämä on raskasta ja ikävää ja en minä halua ja tässähän tulee kohta hiki” -valitus, mutta toisaalta olla kuulolla heti kun oikeasti tuntuu että jokin on vialla. Yhtäältä pitäisi olla huomioimatta jos keho kuvittelee, että nyt on lämpöhalvaus ja käsi poikki ja ylirasitus jo alkulämmittelyjen aikana, toisaalta ymmärtää milloin se yrittää sanoa että kaikki ei oikeasti ole kunnossa. Kuuntelemaan valitettavasti oppii lähinnä vain kokemuksen kautta, kokemalla kantapään kautta mikä on liikaa ja mikä liian vähän. Seuraavan kerran osaan toivottavasti olla vähän valppaampi ja tajuta, milloin on ihan ok ja hyväksyttävää jättää leikki kesken ja lepuuttaa.

(Kuvat alaselän ja pakaran kohtaloksi koituneesta CrossFit Games Open 16.5 -treenistä alkuvuodelta otti Henkka Huhtinen.)