Kyborgifiilikset

No nyt piippaa ja vilkkuu. Tutkimusta on mennyt kaksi päivää ja olo on hetkittäin kuin kyborgilla.

Sykeväliä mittaavien anturien pitäminen on vähemmän häiritsevää kuin kuvittelisi. Keskinumiskan saa onneksi jemmattua vaikka rintsikoiden sisään, eikä sen vilkkuva valo paista läpi kuin ihan ohuesta paidasta. Rannekekaan ei tällaista tyylistään vähemmän turhantarkkaa mirkkua pahemmin haittaa.

Mittaridata menee kuin itsestään, mutta kvalitatiivisen tiedon kanssa on vaikeampaa. Mukana pitäisi kantaa koko ajan kännykkää, joka piippauksin vaatii syöttämään paikkoja, tekemisiä ja mielialoja. Stressihän siitä tulee, stressitutkimuksesta joka koko ajan kysyy, stressaako. On outoa koko ajan joutua miettimään, mitä sitä oikeastaan tekee ja miltä se tuntuu. Arjessa esimerkiksi kotipuuhat menevät siinä sivussa, mutta niiden määrä konkretisoituu ehkä turhankin vahvaksi ajankäyttökaavioissa.

Erityisen fiiliksissä olen kuitenkin unen tarkkailusta. Olen innoissani esitellyt unigraafia työkavereille, sori vaan. Taitaa VTT:n vitutuskäyrä aiheuttaa hetkittäin punaiselle menemistä koekaniinien lähimmäisille!