Megaplaah

Kaipa se on niin, että ilman terveyttä ei ole mitään. Mutta mistä tietää, prakaako vanha mätisäkki fyysisten vai psyykkisten tekijöiden takia?

On vaikea arvostaa elämänsä positiivisia ja oikeasti odottamisen arvoisia käänteitä, kun terveys prakailee. Jo useamman viikon olen ollut ihmeellisessä puoliflunssaisessa ja pikkukuumeisessa, sekä fyysistä että henkistä suorituskykyä haittaavassa jumitustilassa. Töiden tekeminen, vapaa-ajan viettäminen ja oikeastaan ihan kaikki muukin tuntuu poikkeuksellisen tahmaiselta.

Minä tietenkin ryhdyin monomaanisesti etsimään syytä yksittäisistä paikoista ja ensisijaisesti fyysiseltä puolelta. Mies taas ehdotti tarkastelemaan koko elämää ja miettimään josko se kuluttaa enemmän voimia kuin antaa.

Auts. Onko vain niin, että työn, leikin ja levon suhde, jonka oletin olevan ihan hyvässä balanssissa, on mennyt vinksalleen? Pikkaisen liikaa töitä pikkaisen liian isolla teholla, hieman liian vähän unta, turhaa stressiä vapaa-ajasta. Jos syy on näin yksinkertainen, ehkä on ratkaisukin. Astetta joviaalimpi asenne työntekoon tai urheiluun ei varmasti haittaisi. Koneellakekkulointiajasta on ihan saletisti helppo nipistää vaikka tunti päivässä pidempiin yöuniin.

Mies myös ehdotti että aloittaisin uuden harrastuksen. Sellaisen, johon ei liity lyömistä, potkimista, juoksemista tai oikeastaan minkäänlaista fyysistä aktiviteettia. Eikä erityisiä suorituspaineita, proggiksia tai esiintymisiä. Näiden erinomaisten vinkkien ja hyvinvointitutkimuksen antaman viisauden valossa – eli että en osaa rentoutua rentoutuessani vaan oikeasti relaan kotitöitä tehdessä – päätin alkaa opetella oikeasti laittamaan ruokaa. Miesparka. Tiesiköhän minkälaisia seuraamuksia oli näillä hyvää tarkoittavilla neuvoilla? Nimim. Pahan ruoan erikoisnainen.