Näkyy ja tuntuu
Kaksi ensimmäistä päivää Lucio Linharesin vapaaottelu- ja lukkopainiseminaaria on nyt takana, ja kroppa on joutunut suoranaisen järkytyksen tilaan. Painiminen tuntuu hirvittävän vieraalta toimelta. Jalat ja kädet eivät meinaa löytää oikeisiin paikkoihin, aivot eivät tahdo löytää tekniikoita syövereistään, ja hipiä tuntuu muuttuneen herkäksi sitten viime tatamireissun.
Yritin ottaa ällöttävää havainnekuvaa naurettavan mustista polvistani, mutta huomionkipeä karvainen ystävä teki siitä melkoisen vaikeaa.
Mutta vaikka kroppaa vähän vielä oudoksuttaakin, pää ja mieli kiittävät kilpaa kamppailutreenien pariin palaamisesta. Kun joutuu keskittymään pelkästään tekemiseen (eli pitkälti hengissä pysymiseen), tuppaa kaikenlainen triviaali unohtumaan hyväksi toviksi.
Kommentit
Kamppailujutuissa tosiaan unohtuu se että eijaksaeipystymuasattuu, kun päässä takoo vaan että "mun on pakko saada toi kaksmetrinen vapaaottelija mattoon". :D
Aivan! Kun vastassa on hervottoman kokoinen karpaasi (eli oikeastaan kuka tahansa normaalikokoinen aikuisihminen, toim. huom.), tuppaa arkiset huolet ja murheet unohtumaan, kun yrittää kaikin voiminensa selättää sitä :D
Moi, saat minulta heartheart I love your blog lässyn lässyn ym. -tunnuksen, kun onhan tää nyt rakastettava blogi, pus (ei oo ehkä nyt ihan tämä etiketti hanskassa minulla, mut piti se nyt jonnekin laittaa :D ).
Kommentoi