Nöyrtymistä, naurua ja hiertynyttä nahkaa

Eli kaksi ensimmäistä päivää brasilialaisen jujutsun kanssa. Kahteen treeniin mahtui aivojumppaa, onnistumisen iloa, painia tuntemattomien miesten ja naisten kanssa sekä uudelleen löydetty usko omiin voimiin.

Aloitin maanantaina brassijujutsun alkeiskurssin GB Gymillä Helsingin Arabianrannassa. Uuden harrastuksen alku jännitti ja vähän pelottikin. Koska minulla ei ole isoveljiä, ei ole tullut pienenä painittuakaan. Poikaystävä välillä UFC:tä katsellessaan mielii testata lukkoja ja kuristuksia lähimmäiseensä, mutta sen lähemmäs en painimista yksittäistä kokeilukertaa ole koskaan päässyt.

Vaikka nyt särkee niskaa ja käsivarsia armottomasti, voin sanoa että painiminen on ihan mielettömän hauskaa. Valmentajamme, kolme karskia mutta mukavaa miestä, ovat laittaneet meidät heittämään kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä, pyörimään pitkin tatamia, juoksemaan pitkin salia kaveri hartioilla ja laittaneet tekemään semmoista jumppaa, että usko omiin voimiin meinasi loppua. Ja tietenkin opettaneet muutaman käsilukon ja perusasennon. Onnistumisen kokemuksiakin on päässyt tulemaan. Painiminen vaatii älynystyröitä ja loogista ajatteluakin. Pitäisi oppia hahmottamaan, mihin suuntaan kaverin raajat liikkuvat ja käyttää hyväkseen äheltäjätoverin nivelien rajallista liikettä.

Alkeiskurssin rankkuus on yllättänyt, eli ihan nollakuntoiselle painitreeni ei ehkä sovi. Mutta oikealla asenteella pääsee pitkälle. Ja sillä, ettei ujostele joutua liki hikisiä miehiä ja naisia. Kontaktia nimittäin tulee koko kropan mitalta. Jos ahdistaa ajatus istua hajareisin kaverin pään päällä, paini ei ehkä ole sinua varten.