Onko se lintu? Onko se lentokone?

Ei, se olen minä, liitämässä halki ilmojen perjantaiaamuna kello kahdeksan. Aikuisten temppurata paitsi antoi mainion startin päivään myös muistutti, miksi välillä pitää mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Mainion Ninan verkkareissa -blogin Nina vinkkasi Taitoliikuntakeskuksen aikuisten peuha-aamuista, ja minähän olin kärppänä mukana.

Kun unihiekkoja silmistä pyyhkien pääsin Taitoliikuntakeskukseen, alkoi vatsanpohjassa kipristellä mukavasti. Iso ilmavolttirata, trampoliinit ja muut houkuttelivat kokeilemaan vanhoja sirkukselta tuttuja temppuja mutta myös näyttivät entistä pelottavammilta: olenko minä joskus ihan oikeasti yrittänyt hypätä voltin?

On oikeastaan todella surullista, kuinka sitä iän myötä tulee entistä varovaisemmaksi. Aikuis-minän mielestä hevoset ovat poskettoman suuria ja potentiaalisen vaarallisia luontokappaleita, joita on parempi tarkkailla aidan takaa eikä mennä tuosta vaan köllöttelemään moisen selkään. Kun temppuradalla pitäisi kurkottaa kaltevan tasapainopuomin päältä rekille, alkaa mieli laskeskella, kuinka monella tavalla asia voi mennä pieleen.

Aluksi mieli hangoitteli vastaan, mutta muutaman temppuratakierroksen jälkeen antoi kropalle luvan kokeilla vanhoja temppuja. Ja kas! Jostain lihasmuistin syövereistä muistui mieleen, miten tehdään arabialainen kärrynpyörä. Ei se mennyt ihan yhtä kauniisti kuin ennen (joskin vanhan akrobatiaopettajan mielestä tuskin meni kauniisti silloinkaan), mutta meni yhtä kaikki. Ja se on tärkeintä. Ensi kerralla sitten vähän kauniimmin.

Temppurata oli paitsi hyvää liikuntaa myös tervetullutta vaihtelua. Ilmojen halki liitäessään sitä ehti ajatella, kuinka hienoa onkaan tehdä kropallaan jotain muutakin kuin niitä iänikuisia kyykkyjä ja maastavetoja.

Ps. Olethan jo osallistunut Pumpuin kirja-arvontaan? Jos et, käy kertomassa paras terveysvinkkisi täällä, niin olet mukana kolmen Kunnon mies -kirjan arvonnassa!