Oodi lihapiirakalle (ja varhaiskeski-iälle)
Ai mitäkö tein juhannuksena? No menin nukkumaan ennen puoltayötä, söin lihiksiä ja täytekakkua, kävin Kiteellä ja Ikeassa ja sisustin parveketta.
Jos joku olisi aikakoneella putkahtanut vaikka vuosikymmen sitten keskelle juhannusvalmistelujani kertomaan millaista on juhannuksenviettoni vuonna 2015, olisin nauranut päin naamaa viestintuojalle. Miten kukaan voi olla niin keski-ikäinen? Ja kas, niin sitä on huomannut viettävänsä varhaista keski-ikää – ja pelottavaa kyllä nauttivansa siitä.
Itseä, sukulaisia tai kavereita ei ole valitettavasti kesämökillä siunattu, joten olen viettänyt melkoisen usean juhannuksen kaupungissa. Sentään karkasimme kauas kehäteistä Pohjois-Karjalaan sukuloimaan ja syntymäpäiväjuhlille, mutta melkoisen urbaaneissa taajamamaisissa maisemissa sitä tänä vuonna keskikesää vietettiin.
Vaikka olenkin haaveillut pitkään pääseväni joskus taas mökille (saa kutsua, jos jollakulla sellainen on, tulen kernaasti käymään ja lupaan tehdä vaikka puutöitä), oli ihmisten ilmoilla vietetyssä juhannuksessa monia erinomaisen hyviä puolia: viileää iltaa pääsi istumaan lämmitetyissä sisätiloissa viilennettyä viiniä särpien, ja kun aamulla heräsi hitusen kohmelossa, pystyi kömpimään kahvinkeittimen, Hesarin ja wifin ääreen odottelemaan aamupalalihapiirakan lämpenemistä. Lappeenrannan tytölle vety on se oikea ja paras lihapiirakka, mutta tämän kiteeläisversionkin kelpuutan: järkälemäisen lihiksen väliin sain tungettua kokonaisen makkaran, juustoa, kanamunan ja aika monta siivua pekonia. Hyvin upposi, ja kohta syötiin taas. Ei pitäisi varmaan ihmetellä, kuinka housut kirraavat kun treenejä on tullut huomattavasti vähemmän ja ruokavalio koostuu pääosin ”terveisiä Pohjois-Karjala-projektin vetäjille” -kategorian tuotteista.
Pakkasimme jo eilen kimpsumme ja koiramme Toyotan takaloosteriin ja huristelimme takaisin kotiin. Sunnuntai onkin vierähtänyt rattoisasti Ikean lihapulla- ja kassajonoissa, krysanteemeja istuttaen ja kahvia juoden. Pitäisiköhän suosiolla lopettaa viittaamasta itseensä varhaiskeski-ikäisenä ja siirtyä suoraan käyttämään itsestään mummo-nimikettä.