Pääsiäisen kärsimysnäytelmä

Pää on ihmisen tärkein liikuntaelin. Se tuli tänään huomattua, kun kroppa meinasi sipata mutta mieli vielä jaksoi yrittää ja kannusti jaksamaan treenit loppuun saakka. Ja niin selvittiin painiseminaarin ensimmäisestä päivästä ilman itkua!

On kuulkaas varsinainen via dolorosa kun menee neljäksi tunniksi painimaan itseään huomattavasti etevämpien ihmisten kanssa. Ja tekee sen huomenna uudelleen.

Tänään on kuritettu vanhaa mätisäkkiä oikein kunnolla. Päätin osallistua pääsiäisen ratoksi Thiago Vianan brassijujutsuseminaariin, jossa ohjelmassa on kahdeksisen tuntia painimista. Tänään opiskeltiin kaksissa harjoituksissa niin monta erilaista tekniikkaa, että päässä surisee, vaikka kroppa meinaakin sipata.

Ihminen on perimmiltään kauhean laiska ja mukavuudenhaluinen olento. Siksi välillä tuntuu hassulta, että väen vängällä sitä pistää itsensä tukaliin painitilanteisiin vielä silloinkin, kun tuntuu ettei oikeasti enää jaksaisi. Siinä vaiheessa mielen lujuus auttaa puristamaan ulos vielä hämmästyttävän määrän suorituskykyä. Vaikka kroppa haluaisi pistää vastaan ja välillä kovasti pistääkin, niin kyllä se kiittää jälkikäteen. Ainakin siihen asti kunnes pitää huomenna pistää uudelleen painien.