Väsymys on ovela juttu. Välillä sitä ei tajua olevansa uuvuksissa ja toisinaan taas luulee olevansa aivan poikki mutta jaksaa vaikka mitä.

Olin aivan rättiväsynyt tänään töissä ja treeneihin raahustaessani tuntui että tekisi mieli vain pistää maate Bunkkerin rappukäytävän tasanteelle. Pelotti jo etukäteen, mitä raskaasta painonnostotreenistä tulisi.

Vaan harvoin on kulkenut niin hyvin kuin tänään. Raskaat rinnallevedot ja työnnöt kulkivat poikkeuksellisen ponnekkaasti, ja viime aikoina tuskaa ja kyyneliä tuottaneet kippileuat menivät kuin vettä vain.

Lieneekö väsymys aiheuttanut sen, että energiaa riitti kanavoitavaksi vain kehoon eikä pääkopalle jäänyt enää mitään. Yleensä alan märehtiä ja vatuloida tekemistäni liikaa, mikä aiheuttaa paljon ongelmia. Tänään lasettelin menemään huoletta.

Satuin tänään lukemaan Zen Habitsin artikkelin tapojen muodostamisesta ja muutoksen vastustuksesta. Sen ajatus väsymyksestä sopii erinomaisesti tähän päivään:

I don’t feel like it. Well, true. You don’t feel like working hard. Who does? Letting the rule of “I’ll do it when feel like it” dictate your life means you’ll never write that book, never build that business, never create anything great, never have healthy habits. Create a plan that’s doable, and execute it. When the rationalizations like this come up, don’t believe them. Everyone is capable of doing a hard workout even when they’re not in the mood. Everyone can overcome their internal resistance.

I’m tired. Yep, me too. I still did my heavy squat workout today. There is truth to needing rest, and resting when you need it (listen to your body) but this is usually the mind trying to weasel out of something uncomfortable. There’s a difference between being exhausted and needing some rest, and being the little tired we all feel every afternoon. Push through the latter.

Nyt tiedän kyllä tasan tarkkaan olevani väsynyt. Mutta oikealla tavalla ja oikeista syistä. Siksi hyvää yötä, minä menen vetämään zetaa seuraavaksi kahdeksaksi tunniksi.