Kun minulta kysytään kuulumisia, on lähes mahdoton olla turvautumatta kliseeseen. ”Kiirettä pitää kuin kirpuntapossa” on ollut vakiovastaus tässä kuussa. On työt, treenit, toiset työt, kaverit läheltä ja kaukaa, blogi, ja jossain välissä pitäisi vielä syödä, nukkua ja hoitaa kotia. Haluaisin väittää eläväni ruuhkavuosia tai ainakin ruuhkasyksyä, mutta saaneeko lapseton ja parisuhteeton käyttää moista termiä?

Olen taas onnistunut haalimaan turhankin paljon asioita samaan ajankohtaan. Etenkin päänvaivaa tuottaa eräs projektiduuni, jota olen joutunut tahkomaan iltaisin päivätyön ja treenien päälle. Kaikista kiireistä huolimatta olen kuitenkin onnistunut pysymään melko tyynenä. Kas näin se käy:

1. Tee suunnitelma

Mitä pitää saavuttaa ja millä aikataululla? Mikä kaikki on välttämätöntä? Mistä voit joustaa? Millaisiin osioihin hommat voi purkaa? Olen ottanut tämän syksyn kiiruksissa sellaisen periaatteen, että en ala karsia normaalirutiineihin sisältyvistä asioista, eli unesta, laadukkaasta ruoasta tai treenistä. Sumplimistahan se on, ja ex tempore -löllöttelylle ei tässä kuussa ole ihmeemmin ollut aikaa, mutta kurinalaisuudella homman saa toimimaan. Treenaamaan olen ehtinyt kaikessa hulinassakin vähintäänkin neljä kertaa viikossa. Iso ilo on ollut taloyhtiön kuntosali, jossa pistelin muun muassa viikonloppuna menemään rästiin jääneitä maastavetoja.

2. Toteuta suunnitelmaa kiireettömästi

Olin taannoin kuuntelemassa iki-ihanaa Reidar Waseniusta, joka kertoi luennollaan erinomaisen kiireenpoistokikan: tee kaikki hitaasti. Kun seuraavan kerran bussi jo kurvaa pysäkille ja sinulla on vielä pyjama päällä ja eväsrasia pakkaamatta, tee kaikki tarvittava hitaasti ja kiireettömästi, jopa liioitellun rauhallisesti. Kikka kuulostaa pöljältä mutta toimii. Olen nyt päivätolkulla suhtautunut kiireeseen välinpitämättömästi. Laittanut rauhassa ruokaa ja syönyt sitä Hesaria lukien siitä huolimatta, että takaraivossa tykyttää paniikki palata pikimmiten projektin pariin. Konsti toimii hämmästyttävänkin hyvin. 

3. Heivaa suunnitelma mäkeen

Jos tuntuu siltä, että plänistä on mahdoton pitää kiinni, sen voi aina unohtaa. Yksi lööbattu päivä ei todennäköisesti tarkoita katastrofaalista lopputulosta. Kun silmät ovat alkaneet lupsaa jo kahdeksalta illalla, vaikka pitäisi naputtaa koneella vielä pari tuntia ja blogata päälle, olen suosiolla siirtynyt sohvalle skypettämään kavereiden kanssa tai lukemaan kiinnostavaa, töihin liittymätöntä kirjaa. Paskasti tehtyä työtä kun on turhan työlästä korjailla jälkikäteen. Tietenkään tämä ei tarkoita, että joka päivä ehtisi antautua laiskottelulle. Mutta välillä on pakko karsia ”pakollisista”. Toisaalta tuntuu, että tämän päivän the Killing ja laadukas luomu-Riesling -hetkelle ei ollut oikeastaan minkäänlaista vaihtoehtoa.