Mittari ranteeseen: testissä Garmin Vivofit ja Forerunner 15

garmin_forerunner_15_aktiivisuusmittari.png

 

Yhteistyössä Garmin

 

Aktiivisuusrannekkeet ja erilaiset puettavan teknologian härpäkkeet ovat hiljalleen alkaneet rantautua kuluttajakäyttöön. Tällaiselle dataniilolle ja itsensä mittaamisesta kiinnostuneelle ne ovat erinomaisia leluja sekä teknologiannälän että oman elämän tarkkailun tarpeen tyydyttämiseen.

Rakastan kaikenlaista treenistä saatavaa dataa ja statistiikkaa, mutta superhienon sykemittarikellon hankkiminen on aprikoittanut, kun juoksemista ja muita kestävyystreenejä tulee tehtyä harvakseltaan. Siksi ilolla tervehdinkin erilaisia aktiivisuusrannekkeen ja sykemittarin ominaisuuksia yhdistäviä laitteita, kuten näitä Garminin tuotteita, joita olen saanut tänä vuonna testattavakseni. 

 

Garmin Vivofit

garmin_vivofit.png

Mikä?

Vivofit mittaa päivän aktiivisuustason, askeleet, kalorinkulutuksen ja unen. Sykevyön kanssa se antaa tietoa myös sykkeestä. Kun on ollut tunnin liikkumatta, alkaa näytölle ilmestyä punaisia palkkeja merkiksi siitä, että olisi syytä nostaa ahterinsa ylös.

Ensi alkuun punaisten palkkien ilmestyminen oli ahdistavaa, ja oli pakko ruveta kävelemään, koska palkit tuntuivat syyllistävän. Samoin askelten määrää tuli aluksi seurattua sekä itse laitteesta että langattomasti synkronoitavan applikaation kautta maanisesti. Ajan myötä palkkeja oppi sietämään ja suhteuttamaan askelmäärää normaaliin arkeensa. Vivofitissä parasta oli unen mittaaminen: laite asetetaan nukkumaan mennessä unimoodiin, ja se piirtää yön ajalta unen rauhallisuutta kuvaavaa käppyrää ja ilmoittaa uniajan. Etenkin unikaavioita seurasin ilolla applikaatiosta. (Aikaisemmin olen kirjoittanut unikäyrien seuraamisesta täällä.)

garmin_vivofit_unikayra.png

Vivofitin saa yhdistettyä myös sykevyöhön, mutta ahkeraa tai dataorientoitunutta lenkkeilijää laite ei sykemittarina palvele, sillä pienellä näytöllä näkyy sykemoodissa vain syke. Parhaimmillaan laite onkin juuri tavallisen aktiivisuuden mittaajana ja mielenkiintoista lisädataa elämästä tuottavana leluna.

Laitteessa on patterit, jotka eivät loppuneet puolen vuoden käytön aikana.

Kenelle?

Arkiliikkujalle, joka haluaa seurata aktiivisuustasoaan. Unensa määrästä kiinnostuneelle. Laitteesta on myös bluetoothilla muihin laitteisiin yhdistettävä versio Vivosmart, joka värisee esimerkiksi sähköpostin saapuessa.

Paljo?

Hieman alle sata euroa, sykevyön kanssa noin 150 euroa.

 

Garmin Forerunner 15

garmin_forerunner_juoksukello_2.png

Mikä?

Garmin Forerunner 15 on juoksukellon ja aktiivisuusmittarin yhdistelmä. 

Mitä?

Forerunner 15 on Vivofitin juoksukello-ominaisuuksilla varustettu isoveli. Sekin mittaa päivän aktiivisuustasoa ja askelia, mutta aktiivisuusmuistutuksen saa myös halutessa pois päältä. Suosittelen käyttämään kelloa englanninkielisenä, sillä Move!-kehotus on suomenkielisessä käyttöliittymässä käsittämättömän pöljästi suomennettu Siirry! Aktiivisuusmittarina Forerunner 15 häviää Vivofitille yhdessä itselleni merkittävässä asiassa: unta se ei mittaa, mikä on suuri harmi.

GPS:llä varustettu laite on kuitenkin sykevyön kanssa erinomainen juoksukello harrastelijalenkkeilijälle. Se tarjoaa helposti ranteessa dataa keskivauhdista, kierroksista, ajasta ja sykkeestä erilaisin näkymävaihtoehdoin. Toisinaan olen käyttänyt kelloa ilman sykevyötä ihan vain crossfit-treeneissä ajan ottamiseen. Olen usein kironnut sykemittarien käyttöliittymän vaikeaselkoisuutta, ja Forerunner 15 on kaikessa yksinkertaisuudessaan ainoa, jonka historiaa ja valikoita olen kyennyt selaamaan repimättä hiuksia päästä.

Forerunner 15 on pysynyt lähestulkoon koko ajan ranteessani kesästä lähtien. Vedenkestävän kellon kanssa on uitu, vaellettu ja tallattu monen eri maan kaupunkeja. Aktiivisuusmittari osoittaa arvonsa etenkin reissussa: illalla on hauska tarkastella, kuinka paljon askeleita onkaan tullut otettua (reissuilla näemmä tulee kevyesti käveltyä kaupungeissa yli 20 kilometriä päivässä!) Sekä Vivofit että Forerunner 15 suhteuttavat tavoitteet käyttäjän aktiivisuustasoon ja askelhistoriaan, eli mitään ylimalkaisia tavoitteita ei tarvitse olla täyttämässä.

Kello ladataan tietokoneen usb-portin kautta. Akku kestää aktiivisuusrannekemoodissa useamman viikon, GPS:ää käyttäen huomattavasti vähemmän.

Kenelle?

Harrastelijajuoksijalle, joka ei jaksa venkslata erikseen juoksukellon ja aktiivisuusrannekkeen tai rannekellon välillä. 

Paljo?

Hieman alle 200 euroa sykevyön kanssa.

 

Aktiivisuusrannekkeet ovat vasta tekemässä tuloaan ihmisten arkeen, joten ensimmäisten sukupolvien ongelmia niissä tietenkin edelleen on. Itselleni suurin miinus on se, että kiihtyvyysanturi ei osaa automaattisesti laskea pyöräilyä tai monia muita aktiviteetteja aktiivisuudeksi, vaan joskus rannekkeet ovat käskeneet liikkumaan, vaikka olen juuri polkenut kyykkytreeneistä himaan. Uskon kuitenkin, että erilaisissa ns. wearablseissa on tulevaisuus, ja odotankin jo kieli pitkällä seuraavan sukupolven laitteita. Seuraavaksi haaveilen pääseväni hiplaamaan Applen kelloa, mutta omppuranneke tuskin urheilurytyytystä määrättömiin kestää. Siksi toinen hyvä vaihtoehto olisikin niin kutsuttu multisport-kello, joka mittaa monenlaista urheilua ja aktiviteettia ja antaa arvioita palautumisen tarpeesta ja niin edelleen, kuten esimerkiksi Garminin  Fenix

 

Yhteistyössä Garmin

Muoti Liikunta Matkat Päivän tyyli

Sananen pyllyhousuista

pyllyhousut_freddy_2.png

 

Olen viime aikoina saanut normaalista poikkeavia Facebook-mainoksia. Sen tavallisen ”olet 30 ja takuuvarmasti tarvitset jotakin näistä” -mainostrion vaipat/lapsettomuushoidot/eliittikumppani sijaan minulle on viime aikoina mainostettu aggressiivisesti pyllyhousuja. Siis sellaisia trikoita, joissa on saumat perskannikoiden ympärillä.

Pitihän niistä sitten ottaa selvää. Sen verran tiesin entuudeltaan, että pyllyhousut, oikealta nimeltään Freddy WR.UPit, ovat ilmeisesti kovassa huudossa fitness-väen keskuudessa ja maksavat trikoiksi törkyisen paljon. Etsiydyin siis valmistajan sivuille. Siellä selvisi muun muassa, että pöksyjen sisäpuolella on silikonikalvo, jonka luvataan muotoilevan jalkoja. Mikäs siinä, erilaisia push-upeja ja kurtistavia vaatteita on ollut jo pitkään.

Minun on ollut vaikea hahmottaa, mikä minua pyllyhousuissa oikein häiritsee. Suosinhan itsekin farmareita, joissa takamus esiintyy edukseen. Tunnustan myös omistavani yhdet juhlamekon alle tarkoitetut mummonkalsariväriset kurtistuspöksyt. Sitten sen tajusin, kun housut ensi kertaa tuntemattoman mirkun päällä sporapysäkillä näin: housut ovat push-upit, jotka huutavat olevansa push-upit. 

Siinä missä yleensä yritetään jollain tavalla peitellä sitä, että nyt on päällä jotain mikä litistää ja pusertaa oikeista paikoista, Freddyissä huomio vedetään hanurialueelle astetta suorasukaisemmin keinoin. Etenkin vaaleissa housuissa saumojen asettelu – valmistajan sanoin ”takapuolen kohdalla oleva erityinen, kaarevan muotoinen, anatominen insertti” – vetää katseen puoliväkisin perskannikoihin. Ei se nyt sama ole kuin kirjailisi vyötärönauhaan huomiovärisellä langalla ”katso tätä hanuria”, mutta mitään diskreettiä housuissa ei ole. Uskaltaisin väittää, että pyllyhousujen pitäjä haluaa, että hänen pyllyään katsotaan. Oli se sitten ”kohottavan vaikutuksen” ja ”anatomisen insertin” aiheuttamaa tiedostamatonta vaikutusta tai sitä, että housujen idean tunteva huomaa kyseiset pökät ja katsoo juurikin siksi.

Ei siinä mitään, hyvä perse on aina hyvä perse. Mutta mummouslukeman eksponentiaalisen nousunkin uhalla on pakko hämmästellä, että hanuriaikakautemme on edennyt tähän. Kun minä olin nuori, meillä oli vain ihan liian kireät, täysin joustamattomat viisnollaykköset. Niissä sitten kohdattiin päivän haasteet, jotka kyllä tuntuvat melkoisen simppeleiltä nykymaailmaan verrattuna:

freddy_kuvaus.png

 

(Kuvankaappaukset Freddystore.fi)

Muoti Liikunta Ajattelin tänään Trendit