Pallonheittoa ja nostalgiaa

Lihasmuisti on kyllä hieno asia. Sen ansiosta osaa pyöräillä pidemmänkin tauon jälkeen. Tai vaikka jongleerata, kuten minä viikonloppuna.

jonkka2.jpg

Kuvat (c)jongleerausoppilas Siiri, 5 v.

Kuten olen joskus aikaisemmin kertoillutkin, harrastin sirkusta melkoisen pitkään, lähestulkoon kolmetoista vuotta. Viimeiset vuodet keskityin jongleeraukseen ja tulitemppuiluun, akrobatia ei selkävaivaiselle ollut se luontaisin laji. Harrastaminen loppui, kun muutin lukion jälkeen Helsinkiin, mitä nyt sattumanvaraisesti kavereiden kanssa heiteltiin ja tuliesityksiä tehtiin.

Rakas siskontyttöni on nyt innostunut sirkuksesta ja käynyt saman sirkuskoulun alkeisryhmässä Täti on ylpeydestä pakahtuen saanut seurata, kuinka viisivuotias on oppinut seisomaan päällään, kävelemään pallolla ja heittämään jos jonkinmoista kuperkeikkaa. Innostus tuntuu olevan pienellä kova. Kaivelin päivänä muutamana varastojani ja löysin vanhat jongleerausvälineeni, jotka päätin lahjoittaa siskontytölle, jolla tulee niille varmasti enemmän käyttöä. Kolmen hyvän pallon (kolme jätin itselleni, keilojen ja kontaktijongleerauspallon ohella) lisäksi lahjoitin eteenpäin kaksi kummitädin ompelemaa, riisillä täytettyä kuutiota. Nyt saa seuraava sukupolvi treenata jongleerauksen perusteita samoilla välineillä kuin minä parikymmentä vuotta sitten!

Opettelimme viime viikonloppuna jongleerauksen perusteita. Oppia oli ammentamassa myös vuoden ikäinen siskonpoika, joka hänkin ansiokkaasti palloja heitteli. Opettamisen lomassa intouduin hieman kokeilemaan vuosien tauon jälkeen. Ja kas! Näppärästi sujui liuta kolmen pallon kuvioita, neljä palloa sain pysymään ilmassa ihan hyvän tovin. Viiden pallon kuviot jäivät tällä kertaa kokeilematta, mutta hyvä mieli jäi. Näemmä sitä jotain vielä muistaa sirkusvuosiltaankin.

Välillä harmittaa, että tuo rakas harrastus on jäänyt. Muistelen kuitenkin niitä tuhansia sirkuksella vietettyjä tunteja lämmöllä. Sirkuksen pukkarista on mukaan tarttunut monta rakasta ystävää ja kasa taitoja, joista on hyötyä edelleen. Kuka tietää, ehkä sitä jossain välissä päätyy takaisin sirkuskoulun aikuisryhmään!

 

Hyvinvointi Liikunta

Ei lämmin luita riko

Kesä on kyllä vilukissan parasta aikaa. Kun arviolta 90 prosenttia vuodesta täytyy viettää pitkähihaiseen, kaulaliinaan ja villasukkiin sonnustautuneena, tuntuu erinomaisen mukavalta, että uskaltaa mennä ulos jopa lyhyissä housuissa ja paitahihasillaan. Aamulenkkeilykin tuntuu aika lailla paremmalta idealta, kun ei tarvitse kaivaa kalsonkeja esiin.

kesajuoksu.jpg

Rakastan yli kaiken lämpöä, enkä yhtään pistä pahaksi hikoilemista. Eilen aamulla pyrähdin seitsemän jälkeen juoksulenkille ja innostuin tekemään spurtteja lähestulkoon autiolla biitsillä Hietsussa. On outoa kuvitella, että vielä muutama kuukausi takaperin tein pari aamulenkkiä samaisella rannalla polvensyvyisessä hangessa. Samalla kuitenkin aloin jo harmitella, että kohtahan tämä kesä on ohi ja tulee syksy ja pimeää ja ikävää.

Siksi innostuinkin viettämään täysin rinnoin kesää jo kesäkuussa enkä odottamaan sitä kun loma ensi kuussa alkaa. Kuumuus on tässä maassa sen verran harvinaista, että tuntuisi suorastaan rikolliselta olla lööbaamatta auringossa ja juoksematta hävyttömän lyhyissä shortseissa.

hiki.jpg

Treenin tehoahan mitataan hien määrässä, eikö vain?

Hyvinvointi Liikunta