Suorituskeskeinen lauantai

Olipa varsinainen superlauantai ja raudannostoa jos jonkinlaista! Ensin kisailin itse CrossFit Openien ensimmäisessä lajissa ja loppupäivän hämmästelin ihan oikeita voimailijoita Go Expossa.

rest.jpg

Openeihin osallistuminen jännitti oikeastaan enemmän kuin uskalsinkaan kuvitella. Vaikka suoritus tehtiin kotisalilla ja tuttujen ihmisten keskellä eikä kisatavoitteeni ole kummempi kuin hengissä selviäminen, tuntui tekeminen selkeästi kilpailulta eikä normitreeniltä. Jos paria Extreme Runia ja kaveriporukan läskicooperia ei lasketa, niin tämähän oli ensimmäinen urheilukilpailuni aikuisiällä!

burpee.jpg

Kauhistelin jo aiemmin tällä viikolla ensimmäisen lajin hurjaa yleisliike- ja tempausmäärää. Suoritus sujui kuitenkin tempaustekniikkani ja hieman nuhjun fiiliksen huomioon ottaen erinomaisesti, ja sain tehtyä 100 toistoa: 40 yleisliikettä, 30 tempausta 20 kilolla ja 30 yleisliikettä ja vielä melkoisen nopeastikin. Tuntui kamalalta ja pyörrytti, mutta niin vain puskin yleisliikkeet läpi tasaisella tahdilla.

Viimeiset rapiat kahdeksan minuuttia 17 minuutin maksimiajasta käytinkin sitten kokeilemalla uutta tempausennätystäni (35 kg), joka oli harmittavan lähellä, kun aika loppui. Tekniikkaa ja uskallusta vain kaivataan lisää. Pitäisi uskaltaa rohkeammin tiputtautua tangon alle. No, ihan hyvällä mallilla ollaan ottaen huomioon, että kokeilin tempausta harjanvarrella ensimmäistä kertaa vasta viime vuoden marraskuussa.

snatch.jpg

Suorituksen jälkeen oli ihan mielettömän hyvä fiilis. Oli mahtavaa, kun kaverit kannustivat ja itse pääsi seuraamaan monen tekevän omia uusia ennätyksiään. Pääsin myös toimimaan yhden treenitoverin tuomarina, mikä oli hauskaa sekin. Tuomari laskee toistoja ja vahtii kuin haukka, että liikestandardit tulevat varmasti toteutettua täydellisesti.

Iltapäivä kuluikin sitten GoExpossa. Kiertely jäi tosin vähemmälle, koska seurasimme voimanoston SM-kisoja. Voimanostossa siis mitataan painoluokittain yhteistulosta jalkakyykyssä, penkkipunnerruksessa ja maastavedossa. Lauantai-iltapäivänä oli isojen poikien vuoro, joten pääsimme näkemään melkoisia voimannäytteitä. Kuten tämän vaatimattoman 305 kilon maastavedon Kai Haaralan toimesta.

mave305.jpg

Enpä olisi vielä muutamaa vuotta sitten uskonut, että seuraisin joskus voimanostokisoja näin suurella mielenkiinolla! Voimailun katsominen on kyllä hämmästyttävän koukuttavaa: onhan se hienoa nähdä, kuinka joku kyykkää tai penkkaa reilusti yli 200 kiloa.

Muuten Go Expo jäi osaltani vähän valjuksi. Messuilla tuntui olevan entistä vähemmän kokeiltavaa ja katseltavaa ja aiempaa enemmän tylsiä golfkojuja. Syksyn terveysmessuillakin oli enemmän lajiesittelyjä, kehonkoostumusta ja lisäravinteita, mitä olisin toivonut täältäkin. Löytöjä sentäs tein: uuden kameralaukun kympillä ja hienon Vauden rinkan mukavalla 60 prosentin alennuksella.

Tämä viikko meni sporttimielessä pelkästään crossfitin parissa. Viidet treenit, rapiat viisi tuntia. Nyt kroppa on kankea ja lepopäivä tuntuu tulleen täydelliseen saumaan. Loppupäivä taitaa mennä samalla kaavalla kuin sunnuntai tähänkin saakka: lattialla pötkötellen ja leffoja katsellen. Openit jatkuvat ensi viikolla, luoja tietää mitä rääkkiä on luvassa!

 

Hyvinvointi Liikunta Suosittelen

Onko aina pakko sanoa kyllä?

Voi elämä ja kevät. Miksi minä ikinä päätinkään osallistua CrossFit Openiin? Vähän pelottaa, että lauantaina käy jotenkin näin:

giorgia-bordignon-2009-6-27-14-21-13.jpg

Tempauksesta tuli sitten viikon virallinen teema. Maanantaina oli nihkeää, keskiviikkona taas tyydyin pelkkään harjanvarteen ja olin varma, että viisiviikkoisten Openien ensimmäisessä lajissa ei tempauksia tarvitsisi tehdä.

Vaan kuinka väärässä olinkaan! Tätä lystiä pitäisi koettaa lauantaina:

17 minuutin katto, niin monta suoritusta kuin mahdollista:
40 x yleisliike
30 x tempaus (20 kg)
30 x yleisliike
30 x tempaus, (35 kg)
20 x yleisliike
30 x tempaus (45 kg)
10 x yleisliike
n x tempaus (55 kg)

Voi morjens. Realistisesti tähtään sataan suoritukseen eli toisen yleisliikesetin päähän. En ole koskaan edes koettanut tehdä tempausta 35 kilolla. Tänään tein muutaman kolmellakympillä, uuden ennätykseni siis. En tiedä kykenenkö tai uskallanko sen enempää. Täytynee luottaa huomisten treenien antiin ja lauantain kisatilanteen tuomaan täpinään, että saisin edes yhden toiston 35 kilolla. 101 suoritusta tuntuisi niin kamalan paljon hienommalta kuin tasan satanen.

 

Hyvinvointi Liikunta