Eli mitä opin kehonkoostumusmittauksesta ja ennen kaikkea sen tulosten suhteuttamisesta.

Siinä sitä taas on. Dataa vanhan mätisäkin sisällöstä. Kävin eilen InBody-kehonkoostumusmittauksessa ja pääsin vertailemaan tuloksia nyt ja 15 kuukauden takaa. Paha mielihän siinä meinasi aluksi tulla. Näinkö säälittävän vähän kropassa näkyy kaikki se vaivannäkö?

Perstuntumalta osasinkin arvata, että läskiä on tullut vähän lisää. Ja niinhän sitä olikin, 1,8 kiloa edellisestä mittauksesta. Se on rapiat sata grammaa kuukautta kohden, jos painonnousu olisi ollut tasaista. Eihän se kuukausitasolla kauheasti ole, mutta jos samaa jatkuisi vielä vaikka viisi vuotta, alkaisi kroppa näyttää melkoisen pullavaiselta. Ruokavaliossa on siis vähän fiksaamista.

Ja sitten se superpettymys. Lihaksen määrä. Sitä oli tullut onnettoman kuuloiset 500 grammaa lisää. Säälittävät puoli kiloa! Ei sillä, että olisin mitään bulkkausta yrittänytkään, mutta kuulostaahan se ihan kamalan vähäiseltä määrältä. Kehonkoostumusmittaaja kuitenkin lohdutteli, että lihasta on kropan kokoon suhteellisen paljon.

Olen kahtalaista mieltä kehonkoostumusmittauksista. Yhtäältä on hirvittävän mielenkiintoista saada tietää, mitä kaikkea mätisäkki sisältää. Toisaalta taas tuo tieto lisää jonkinmoista tuskaa.Tärkeintä kai olisi päättää, mitä tiedolla tekee. Ilman selkeää tavoitetta tuloksilla ei ihmeempiä tee.

Siksi olen päättänyt suhtautua tuloksiin ja muuttuneisiin lukuihin sen kummempia hötkyilemättä. Tiedän, että kestävyyteni ja lihasvoimani ovat kasvaneet reilussa vuodessa huomattavasti, ja silmämääräisestikin lihaksia näkyy reisissä ja olkavarsissa patia eri tavalla. Eivätkö nämä olekin paljon tärkeämpiä tuloksia kuin muutama kilo fättiä tai grammamääräinen arvio lihaksen määrästä? Tähänhän harjoitteluni on tähänkin mennessä tähdännyt. Kunnolla treenaaminen ja tekniikoihin keskittyminen tuntuu loppujen lopuksi olennaisemmalta kuin laardin vähentäminen.

Ei sillä, ettenkö silti haluaisi eroon itsepintaisesta napaläskistäni. Kyllähän se kirpaisee nähdä vaa’alla kutosella alkava luku. Muistan, kun 45 kiloa tuntui kauhean isolta painolta ja kuinka kauhistelin painoindeksin pamahtaneen 19:n paremmalle puolelle. Ja nyt tässä sitä ollaan, BMI 23,3 ja elopaino 60,4. En vain usko, että sen aktiivinen häivytysoperaatio vain sopii juuri tähän tilanteeseen. Sulakoot siinä sivussa.

Niin, ja vielä: Lohdutuksen sana muuten vähän yksinkertaisemmilla kehonkoostumusmittareilla itseään mitanneille: Omronin kotivaaka oli sitä mieltä, että rasvaprosenttini 0n rapiat 32. Terve ja kiitos kaloista! Kymmenen pinnaa alempi oli oikea tulos.

Ps. Napaläskitrilogian edelliset osat voi käydä lukemassa täältä
I: Huh huh, mikä napaläski – katso kuvat
II: Napaläskin paluu