Missä välissä naistenpäivästä on tullut meillä iso juttu? kysyi kaveri tänään aamulla ryhmäkeskustelussamme. Kun olimme nuoria, naistenpäivä oli vain merkintä kalenterissa ja vuosittainen hieman huvittuneeseen sävyyn kirjoitettu uutisjuttu siitä, kuinka Venäjällä sitä juhlitaan huolella ja antaumuksella.

En varsinaisesti juhli naistenpäivää, ja ahdistun kaikenlaisista kummallisista huomionosoituksista. Naistenpäivänä nostetaan esiin tärkeitä aiheita, jotka usein sitten hautautuvat erilaisten ”me tässä vähän ajateltiin että te naiset niin tykkäätte ruusuista ja suklaasta sekä siitä että Hunks-Matti jakelee teille halauksia ja rasvatonta jugurttia” -tempausten alle. 

Tämän vuoden naistenpäivän teema on Be Bold for Change, ja sen avulla tavoitellaan entistä tasa-arvoisempaa työelämää. Se on minusta hieno tavoite, sillä kaikkien pitäisi saada tehdä sellaista työtä mitä haluaa ja samalla palkalla kuin yhtä pätevät kollegat riippumatta siitä, mitä sukupuolta edustaa tai minkälaiset värkit työhousujen alla on.

Moni kyseenalaistaa naistenpäivän ja tasa-arvoisemman työelämän tavoittelemisen mielekkyyden, koska meillä asiat ovat pääsääntöisesti hyvin. Aina voisi kuitenkin olla paremmin. Omalla alallani naisia on enemmän kuin miehiä, mutta jostain syystä korkeimmissa asemissa istuu edelleen paljon enemmän miehiä. Itse olen saanut osakseni sukupuoleeni liittyvää vähättelyä ja seksististä kohtelua. On ollut tilanteita, joissa ”pojat” ovat keskenään päättäneet asioista ja tulleet sitten kertomaan ”tytöille” miten näiden pitäisi asiat tehdä, ”pojat” kun hoitivat jo osuutensa päättämällä asioista. Mutta olen myös pistänyt vastaan. Olen huomauttanut epätasa-arvosta työpaikalla, pitänyt tiukasti kiinni omasta kannastani jos olen tiennyt olevani oikeassa ja laittanut nuo edellä mainitut ”pojat” tekemään kiltisti oman osuutensa hommista. Olen sanonut ei, kun erään duunipaikan pomo huikkasi perinteiset ”tyttökeitäpäskahvit”.

Olin vähän aika sitten Norjassa kollegoiden kanssa eräässä koulutuksessa, jonka päätteeksi juttelimme ryhmissä siitä, millaisia huomioita teimme itsestämme. ”I tend to be pushy”, kuvailin itseäni ryhmätilanteissa. Sanavalintani jäi kaivelemaan pitkäksi aikaa. Eikö olisi ollut parempi sanoa että olen määrätietoinen tai voimakastahtoinen? Olisiko mies kuvaillut itseään tuolla sanalla – tai ajatellut sen olevan jonkinlainen negatiivinen ominaisuus? Sukupuolittuneet asenteet istuvat oudon tiukassa.

Yhtä kaikki, erinomaista naistenpäivää ja entistä tasa-arvoisempaa maailmaa kaikille! Erityisesti haluaisin lähettää terveisiä joukkuetovereilleni Teräsmeduusoille, jotka muistuttavat minua päivittäin siitä, kuinka upeita ja määrätietoisia naisia ympärilläni onkaan! 

ps. Vanhoja naisasiajuttuja:
Huijarisyndroomasta ja niche-itsetunnosta
Napaläski on poliittista
On naiskuvia ja naiskuvia
Nainen voittaa mutta tässä teille vitosdivarin jalkapalloa
Juoksemalla? Ettekö mieluummin menisi autolla?