Melkein viikko siihen meni, että pääsin kunnolla ja kokonaan lomafiilikseen. Istuin meren rannalla jättimäinen kahvikuppi ja kasa tuoreita hedelmiä edessäni ja tajusin, etten tiedä mikä päivä on. 

Lomailu ja lööbailu on minulle usein aluksi vaikeaa. On haastavaa antaa itselleen lupaa olla suorittamatta ja saavuttamatta. Olen nyt ollut Filippiineillä viikon, ja välillä tuntuu että enhän minä ole tehnyt vielä mitään. Mutta mikä pakko sitä olisikaan vetää täyttä höökiä eteenpäin? Nukkuminen, käyskentely ja muutama juoksu- ja trekkauslenkki ovat riittäneet aktiviteeteiksi oikein mainiosti. Sää on ollut epävakainen, mutta nyt aamupäivän taivas näyttää siltä, että päivä saattaa hyvinkin kulua rannalla pötlöttäen ja snorklaten.

Lenkkeilijä on muuten tässä maailmankolkassa vieras näky. Juoksuamme tultiin ihan sankoin joukoin tien viereen ihmettelemään. Mopedi on täällä jalankulkua kovempi sana – ja sitä näytti tuumivan myös possu, joka prätkän sivuvaunussa ohitsemme huristi.