Pukeutumiskysymys

Kyllä kelpaa puskea kinosten lävitse, kun on kunnon varusteet! Taas kerran on ruotsalainen ratkaissut elämäni pieniä suuria ongelmia.

photo_30.11.2012_16.26.jpg

Tänä syksynä päätin, että saa viime talvi olla viimeinen kerta, kun kiroan takinkauluksesta sisään puskevaa viimaa ja lunta. Koska luotan ruotsalaisten säätilaosaamiseen kuin kallioon, hankin talvitakiksi Didriksonsin Lindsey-parkan. Ja hyvä takki onkin! Pienemmillä pakkasilla takki menee mainiosti pelkän t-paidan kanssa. Tarpeeksi ison karvareunushupun suojissa oli melkoisen paljon mukavampi taivaltaa kaupungin halki kuin pelkällä pipolla.

lindsey_womens_parka_501189_060.jpg

Ja onhan se ihan kivan näköinenkin. Omani hankin Stadiumista, eikä hintakaan ole mahdoton hyväksi talvirotsiksi.

Muistelin tänään myös teinivuosien talvikokemuksia. Yksi päällimmäisistä muistoista on se, että aina oli varpaat jäässä ja lahkeet märät. Vaan eipä ole enää! Onneksi investoin keskellä kauneinta kesää Haltin outletista löytämiini supermukaviin Villach-kanadasaappaisiin. Kyllä kelpasi kahlata lumihangessa ja loskassa. Ulkomuotokin viehättää meikäläisen silmää enemmän kuin Sorelin malleissa. Ja hei, nämä sentäs olivat kotimaiset, eli talvivarustelussa ollaan Suomi-Ruotsi-ottelussa tasapisteissä.

villach.jpeg

Aikuisuuden yksi mittari on se, että on valmis uhraamaan osan tyylistään mukavuuden alttarille. Aluksi sitä miettii että tähänkö sitä on tultu, mutta oli minulla melkoisen tyylikkäämpi olo tänään kaupungilla kuin tennareissa ja minitoppiksissa luistelevilla kanssanaisilla.

Olisi kiva kuulla, millaisia luottotalvikamppeita teillä on. Etenkin kokemukset ultimaalisen hyvistä päähineistä ja hansikkaista otetaan ilolla vastaan.

 

Muoti Terveys Uutiset ja yhteiskunta Päivän tyyli

Urheilu tuo esiin pahimmat puolesi

Urheileminen on siitä ikävää puuhaa, että sen tiimellyksessä nousevat esiin kaikki ne ikävät piirteet, joita itsessään ei arvosta. Tällä viikolla olen huomannut olevani…

…kärsimätön. Kun en edisty mielestäni tarpeeksi nopeasti, turhaudun.

….huono noudattamaan ojeita. Kuuntelen ne kyllä, mutta sitten turhautuessani unohdan toimia niiden mukaan.

…henkisesti heikko. Kun jokin on vaikeaa, tekisi heti mieli luovuttaa.

…kohtuuton. Jos jokin asia on täysin vieras, teksisi ensin mieli jättää edes yrittämättä.

….ujo. Uudet treenikuviot Crossfit Central Helsingillä ovat jännittäneet ihan hervottomasti.

…kateellinen. Muiden täpäkkyys sapettaa, muiden käsittämätön ketteryys ja suorituspainot pistävät mielen matalaksi.

Mutta tiedättekö mitä? Urheilu tuo esiin myös parhaan puolen. Sen, joka tiedostaa edellämainitut tunteet, heivaa ne helvettiin ja käskee keskittymään omaan tekemiseen ja yrittämään ihan kunnolla.

Hyvinvointi Liikunta Höpsöä