Vihaan vaatteiden sovittamista monestakin syystä. Aina on vääränlaiset omat vaatteet yllä sovitustointa ajatellen, liian kuuma, kamala jono – ja pahimpana tietenkin se, että joutuu katselemaan itseään joka kulmasta epäedullisessa valossa ja usein myös pöhköissä pukineissa.

Mutta mutta mutta. Meinasin ruveta hihkumaan innosta, kun ähelsin rumia kolttuja päälle Hulluilla päivillä sovituskopissa: minulla on leveät hartiat!

En ole ostanut vaatteita oikeasta kaupasta pitkään aikaan, eli olen onnistunut välttelemään 360-peilikuvaani melkoisen pitkään. Yleensä sovituskopissa tulee turhautuminen ja lähestulkoon itku, kun näkee kalmaisen itsensä alusvaatteisillaan joka puolelta. Nyt kuitenkin näky oli aidosti ilahduttava. Treeni on ilmeisesti tuottanut tuloksia muutenkin kuin voimien ja kestävyyden kasvamisen saralla.

Pieni omahyväisyys valtasi minut koko viikonlopuksi. Tänään hot joogassa jopa turhamaisena ihastelin olkalihaksiani loputtomia punnerruksia puskiessani. T-paita, jonka olkasaumat tuntuvat siirtyneen muutaman sentin kaulaa kohti, ei harmittanut vaan enemmänkin huvitti. Tässä sitä ollaan, omaa kroppaa muokkaamassa. Ladonovi-kokoon on vielä kamalasti matkaa, mutta välietappeja ja -havahtumisia on kyllä mukava saavuttaa.

Melkein alan ymmärtää sitä dudea, joka Kisahallilla kohotti paitaansa kylkitaivutuksia tehdessään. Kun kerta kropan eteen on tehty niin paljon työtä, haluaa sitä välillä vähän ihaillakin. Pitäisiköhän vielä toviksi mennä tuijottelemaan omaa hartianseutuaan peilistä?

Surkea kuva ja kaameat mummorintsikat, mutta silti! Onnistumisen iloa, kerrankin!