Tatami opettaa

Tämä oli opettavainen viikko. Paitsi painin kannalta, myös suurempien linjojen suhteen. Opin nimittäin, että urheiluun, kuntoiluun ja harrastustoimintaan täytyy käyttää laastaritekniikkaa: jahkailu ja vatvominen ei auta, vaan toimeen on rynnättävä pää edellä.

2012-09-08_15-45-52-hipko.jpeg

Kuva: Kristian Salo

Kun vielä maanantaina jännitin kunnon treenin uudelleen aloittamista, nyt jo tuntuu  siltä, että painiminen onkin taas parasta maailmassa ja jälleen huomenna pitää päästä jo uudelleen.

Olen entistä vankemmin sitä mieltä, että jokaisella aikuisella pitäisi olla edes jonkin aikaa tavoitteellinen liikuntaharrastus. Sitä, että käy jumpassa kun kerkeää tai salilla kun hotsittaa, ei lasketa. Sillä, onko jo lapsena puuhannut lajin parissa tai muuten ollut liikunnallinen, ei ole mitään väliä. Tavoitteet, olivat ne kuinka vaatimattomia hyvänsä, ovat tärkeitä. Usein jätämme suunnitelmallisuuden ja kehityksen yksinomaan työelämään, tai pahimmassa tapauksessa unohdamme ne sielläkin ja teemme vuodesta toiseen samaa tuttua ja turvallista puuhastelua niin, että suurimmat henkilökohtaiset ylitettävät vaikeudet ovat kahvin keittämisestä ja tulostimen paperijumin korjaamisesta aiheutuvat vaivat.

Viimeiset pari vuotta hieman tavoitteellisemman liikunnan parissa ovat olleet minulle äärimmäisen kasvattavia. Kun työelämässä pitkälti hanskaa oman tonttinsa, tekee äärimmäisen hyvää – joskin henkisesti ja usein fyysisestikin kipeää – tajuta olevansa huono jossakin. Ja että paremmaksi tulemiseen ei ole muuta reittiä kuin epäonnistumisten toistaminen kunnes jonain kauniina päivänä onnistuu.

Ja kuinka siitä, että lopulta oppii, saakaan ammennettua motivaatiota! Kun jalat mustelmilla ja kädet naarmuilla kampeaa itsensä ja treenikaverin ylös tatamista viimeisen erän jälkeen, voi aina tuntea oman elämänsä suurmestari ja karate kid ja chuck norris.

2012-09-08_16-04-41-hipko.jpeg

Opettavaisen leirini opettavainen opettaja oli muuten Lucio Linhares, joka ottelee 13.10. Helsingin Kisahallilla Fight Festivalissa. Lucio on paitsi hyvä valmentaja ja mukava tyyppi myös bloggaaja. Tseketi tsek!

 

Kuvista suurkiitos Kristian Salolle, jonka Painikalkkuna-blogiin kannattaa tutustua, jos etenkin brassijujutsu kiinnostaa.

Suhteet Oma elämä Liikunta Suosittelen

Kissojen puolella, pahaa vastaan

Leopaardit on parhaat! Näin rallattelin, kun vietin kolean mutta kovin rattoisan perjantai-illan vapaaehtoistyössä Kissojen yössä Korkeasaaressa.

photo_8.9.2012_0.29.21.jpg

Kissojen yössä on kyse paitsi mahdollisuudesta päästä kauniisti valaistuun Korkeasaareen ihastelemaan kissapetoja yöaikaan, myös mukavasta tavasta auttaa uhanalaisia isoja kissoja.

Komeaa amurinleopardia elää vapaana enää 35 yksilöä, amurintiikereitäkään ei enää ole luonnossa kuin 350. Vaikka jos joskus ahdistaisikin ajatus eläimistä vankeudessa, tekevät Korkeasaari ja muut kunnon eläintarhat tärkeää työtä uhanalaisten eläinten suojelemiseksi. Ja mikä olisikaan parempi tapa arvostaa ihania kissejä ja tukea niiden suojelutyötä kuin mennä iltahämärissä eläintarhaan ihailemaan niitä.

Itse päätin kantaa korteni kekoon ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi. Kylmässä illassa tepastellessani ja väkeä opastaessani tulin miettineeksi, että miksei sitä tekisi enemmänkin asioita, jotka ovat paitsi hyväksi muille myös itselle: onhan tutkimuksissa todettu, että vapaaehtoistyön tekeminen on hyväksi kokonaisterveydelle.

photo_7.9.2012_23.05.16.jpg

Avustajana ehtii onneksi ihailemaan eläimiäkin. Vaikka eläimet aidan takana ovatkin, kyllä se jollain alkukantaisella tasolla selkäpiitä hyytää, kun leopardi loikkaa pimeästä pusikosta. On aina hauska nähdä, kuinka kissamaisia kaikki isotkin kissat ovat. Kuvan amurinleopardi leikki ruoalla ihan samalla tavalla kuin meidän kotileijona, ja tiikeri mourusi ruokailtuaan samaa säveltä kuin meidän katti ruokailun jälkeen.

Kissojen yön avustajia haetaan netissä keväällä ja kesällä, joten halukkaiden kannattaa pitää silmät ja korvat auki ensi vuoden pestejä varten. Jos kissat kiinnostavat, vietetään toista Kissojen yötä ensi perjantaina. Kun ostaa lipun etukäteen täältä, lahjoittaa samalla 2 euroa Amurin kissapetojen suojeluun.

Ja jos ette pääse paikalle, aina voi käydä tekemässä lahjoituksen Korkeasaaren sivuilla.

Hyvinvointi Mieli Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta