Tämä oli opettavainen viikko. Paitsi painin kannalta, myös suurempien linjojen suhteen. Opin nimittäin, että urheiluun, kuntoiluun ja harrastustoimintaan täytyy käyttää laastaritekniikkaa: jahkailu ja vatvominen ei auta, vaan toimeen on rynnättävä pää edellä.

Kuva: Kristian Salo

Kun vielä maanantaina jännitin kunnon treenin uudelleen aloittamista, nyt jo tuntuu  siltä, että painiminen onkin taas parasta maailmassa ja jälleen huomenna pitää päästä jo uudelleen.

Olen entistä vankemmin sitä mieltä, että jokaisella aikuisella pitäisi olla edes jonkin aikaa tavoitteellinen liikuntaharrastus. Sitä, että käy jumpassa kun kerkeää tai salilla kun hotsittaa, ei lasketa. Sillä, onko jo lapsena puuhannut lajin parissa tai muuten ollut liikunnallinen, ei ole mitään väliä. Tavoitteet, olivat ne kuinka vaatimattomia hyvänsä, ovat tärkeitä. Usein jätämme suunnitelmallisuuden ja kehityksen yksinomaan työelämään, tai pahimmassa tapauksessa unohdamme ne sielläkin ja teemme vuodesta toiseen samaa tuttua ja turvallista puuhastelua niin, että suurimmat henkilökohtaiset ylitettävät vaikeudet ovat kahvin keittämisestä ja tulostimen paperijumin korjaamisesta aiheutuvat vaivat.

Viimeiset pari vuotta hieman tavoitteellisemman liikunnan parissa ovat olleet minulle äärimmäisen kasvattavia. Kun työelämässä pitkälti hanskaa oman tonttinsa, tekee äärimmäisen hyvää – joskin henkisesti ja usein fyysisestikin kipeää – tajuta olevansa huono jossakin. Ja että paremmaksi tulemiseen ei ole muuta reittiä kuin epäonnistumisten toistaminen kunnes jonain kauniina päivänä onnistuu.

Ja kuinka siitä, että lopulta oppii, saakaan ammennettua motivaatiota! Kun jalat mustelmilla ja kädet naarmuilla kampeaa itsensä ja treenikaverin ylös tatamista viimeisen erän jälkeen, voi aina tuntea oman elämänsä suurmestari ja karate kid ja chuck norris.

Opettavaisen leirini opettavainen opettaja oli muuten Lucio Linhares, joka ottelee 13.10. Helsingin Kisahallilla Fight Festivalissa. Lucio on paitsi hyvä valmentaja ja mukava tyyppi myös bloggaaja. Tseketi tsek!

Kuvista suurkiitos Kristian Salolle, jonka Painikalkkuna-blogiin kannattaa tutustua, jos etenkin brassijujutsu kiinnostaa.