Kuinka HartSport pelasti sairaalareissulta

Muistattehan HartSportin, tuon urheilujuoman, jota läpinäkyvissä, alati hämmennettävissä sammioissa myytiin 90-luvulla uima- ja liikuntahallien kahvioissa? Enpä olisi arvannut, että tuo kalmanvihreä litku olisi avainasemassa siinä, ettei tarvinnut lähteä lasarettiin ikävien matkatuliaisten takia.

kuvankaappaus_2012-8-4_kello_12.20.25.png

Suunnitelmissa oli viettää ensimmäinen kotiviikko ahkerasti treenaten ja peruskuntoa ennen painileiriä kohotellen. Eipä tullut suunnitelmista mitään. Nappasin näemmä reissusta mukaan ärhäkän bakteerin, joka teki moneksi päiväksi elämästä silkkaa helvettiä.

Kun makasin sohvalla vuorotellen peläten ja toivoen kuolemaa, lipitin vihreää makeaa HartSportia kuin elämän eliksiiriä ja kiitin miestä siitä, että tämä oli irvailuistani huolimatta sitä kaupasta ostanut. Kun ei useampaan vuorokauteen pysty nauttimaan mitään muuta kuin nestettä, niin onneksi oli muutakin kuin vettä. Kiitos, sinä lapsuuteni kummallinen sporttijuoma, saatoit hyvinkin pelastaa minut sairaalareissulta. Kuinka ikävää olisikaan ollut sairastaa lasaretissa, kotona sentään sai katsella olympialaisia täristessään.

Ensi viikolla, jos bakteeri periksi antaa, aloitetaan urheiluhommat taas nollasta. HeiaHeia kertoo lohdutonta tarinaa kesän kuntoiluaktiivisuudesta, ja sairauden aikana tuntuvat lähteneen viimeisetkin lihakset ja voimat.

Mutta hei! Jos jotain positiivista ja hopeareunusta pitää tästä etsiä, niin ainakin kesäkilot karisivat ilman jumppaamista…

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Terveys

Olympia-aatteita

Olen tässä sairaslomani ratoksi katsellut paljon olympialaisia. Voisiko parempaa sairastamisviihdettä keksiä! Koko ajan tapahtuu, on draamaa ja suuria inhimillisiä voimainkoetuksia. Nuoria ja kauniita ihmisiä ponnistelemassa.

Olympialaiset herättävät myös hervottoman himon alkaa harrastaa uusia lajeja. Soutu vaikuttaa mahdottoman hauskalta! Ratapyöräilyssä saisi komeat reidet! Jousiammunnassa on outoa tenhoa! Samoin trampoliinihypyssä, viisiottelussa ja käsipallossa! Onkohan aikuisille telinevoimistelukouluja?

soutu.

Harrastushimon myötä herää toki myös tuttu pieni harmitus siitä, että ei ole päässyt kokeilemaan kynsiään ammattiurheilijana. Entäs jos olisin aikoinaan jäänyt yleisurheilemaan Lappeenrannan Urheilumiehiin? Entäs jos olisin liittynyt vaihtarivuonna soutujoukkueeseen?

Onneksi on senioriurheilua. Uskon, että viimeistään näiden olympialaisten yleisurheilukisoja seuratessa kypsyy päätös mennä aikuisten yleisurheilukouluun ensi kesänä. Mutta missä välissä sitä opettelisi soutamaan? Mahtuisko kerrostaloasuntoon trampoliini?

Mitkä ovat teidän suosikkejanne olympialajeista?

ps. Kuumeista ihmistä nauratti ihan tolkuttomasti, kun skeet-kisan aikana selostaja ilmoitti ”Kisaan saatiin ensimmäinen pummi.” Ei siellä sitten ollutkaan mitään puistokemistiä vaan puhuivat vain hutiosumasta.

 

 

 

Hyvinvointi Liikunta Suosittelen Höpsöä