Peloista ja niiden kohtaamisesta

Terveisiä Istrian niemimaalta Kroatiasta! Jos Sloveniassa olin vielä kuin kotonani trekkaamisen ja maastopyöräilyn tiimoilla, niin täällä olen joutunut tunnustamaan sen, että vedessä en ole yhtään samalla lailla kotonani. En suoranaisesti pelkää vettä, ja uin, melon ja snorklaan mielelläni, mutta suhtaudun aina veteen suurella varauksella. Silti ja juuri siksi ilmoittauduin sukelluskurssille.

Lähipiirissä monet ovat hehkuttaneet laitesukellusta, ja minäkin olen haaveillut tutkivani maailman meriä pikkutytöstä saakka. Kahden sukelluskerran ja veden alla kesken regulaattoriharjoituksen saadun paniikkikohtauksen jälkeen oli syytä päättää, ettei sukellus ole minua varten, ainakaan täällä, jossa tekniikkaharjoitukset tehdään rauhattomassa avovedessä. Sukeltaminen oli ihanaa niin kauan kuin ei tarvinnut harjoitella poikkeustilanteita. Oli mukavaa töllistellä mustekaloja ja rapuja, mutta kun yhtäkkiä piti heivata pohjassa regulaattori suusta ja maski oli täpötäynnä vettä, halusi tämä tyttö pinnalle ja pian.

ehkä yksi järkevä tapa kohdata pelkojaan on kokeilla uskaltaako ja todeta missä menevät omat rajat. Täällä on muikeat 37 astetta lämmintä, ja mieluusti otan brunaa ja juoksen rannalla kun matkatoverit sukeltavat luolissa. Maalla on hyvä olla, ja 29-asteiseen veteen kelpaa pulahtaa, kunhan ei tarvitse sukeltaa sen pidempään kuin omissa keuhkoissa riittää virtaa.

 

Suhteet Oma elämä Liikunta Matkat

Alppien sporttivartti

Terveisiä Slovenian puolelta jylhiä Alppeja! Täällä sitä kelpaa ihmisen urheilla. 

Reissu alkoi pienellä kaupunkipyrähdyksellä Wieniin, josta junailimme vuorten halki Sloveniaan ja Bledin kylään. Ensimmäinen oikeasti raskas fyysinen suoritus saatiin, kun jäimme onnikasta väärällä pysäkillä ja kävelimme rinkat selässä nelisen kilometriä hotellille. Mikäs siinä, maisemat olivat komeat ja ylämäkeä riitti.

Eilisestä tulikin kunnon urheilupäivä, kun ensin teimme aamulenkin Bled-järven ympäri (taas niitä mäkiä!) ja päivällä reilun kymmenen kilometrin kävelylenkin pikkukyliin ja rotkoon (lisää mäkiä!). Maisemat ovat täällä aivan sensaatiomaiset, korkeita huippuja ja täysin kirkkaita jokia on joka puolella. Kun sitten illalla tallustimme (ylämäkeen) uimapaikalta, alkoi takalistossa jo tuntua jatkuva mäkien tallaaminen.

Tänään Alppien valloitus jatkuu pyöräillen. Muutaman päivän päästä jatkamme Ljubljanan kautta Kroatian puolelle, jossa altiviteetit vaihtuvat merellisempiin. 

Olisin laittanut teille kuviakin, mutta naputtelen tätä iPadilla eikä homma ota onnistuakseen. Viitteitä maisemista saatte kirjoittamalla Googleen Bled tai Julian Alps. 

 

Hyvinvointi Liikunta Matkat