Yleisurheilun EM-kisoja katsoessa ja hämmästyttävän kauniita, komeita ja säteileviä urheilijoita katsellessa muistui mieleen, että pienenä en pitänyt ollenkaan mahdottomana ammattiurheilijan uraa. Olisikohan minusta tullut mitään jos olisin jatkanut urheiluharrastusten parissa?

Olin natiaisena kova urheilemaan. Kävin tovin yleisurheilemassa Lappeenrannan Urheilumiehissä ja olin muistaakseni ihan jees lyhyillä matkoilla. Hetken viihdyin myös Pesä-Yseissä ja olin intohimoinen heppatyttö ja ratsastaja, kunnes sirkus vei mukanaan yli vuosikymmeneksi. Jossain välissä taisin haaveilla myös olevani ensimmäinen nainen NHL:ssä.

Nyt aikuisiällä välillä melkein harmittaa, ettei tullut kokeiltua, olisiko omasta kropasta (ja päästä!) ollut ammattiurheilutasolle. Nyt kun vihdoinkin arvostaa fyysistä tekemistä toden teolla ja ymmärtää kurinalaisen harjoittelun merkityksen, tuntuu siltä että olisi melkein pitänyt kokeilla.

No, turha sitä on itkeä kun maito on lattialla. Viikon verran kisoja tiiviisti seuranneena iski taas pitkästä aikaa yleisurheilukärpänen. Josko sitä vihdoinkin ensi kesänä menisi Kisa-Veikkojen aikuisten yleisurheilukouluun ja katsoisi muistuvatko vielä mieleen keihäänheiton ja korkeushypyn tekniikat.

(Kuvassa muuten jo Daegun MM-kisojen aikana hehkuttamani Ivet Lalova, joka on malliesimerkki siitä, kuinka hyvännäköisiä nykyurheilijat parhaimmillaan ovat. Jeebus. Kohta on kuitenkin jo olympialaiset ja siellä pääsee taas ihastelemaan mm. kymmenottelijoita. Huraa!)