Kun kerta kökkö alkuviikko eskaloitui perjantaiaamuksi eeppisen mittakaavan pyllylleen menemiseen, eihän viikonloppu voisi enää mennä onnettomammin, eihän?

Kattia kanssa. Viikonloppu huipentui vuorokauden mittaiseen kodittomuuteen. Seuraa opettavainen tarina siitä, milloin vain kannattaisi tunnustaa tosiasiat ja jäädä peiton alle kyhjöttämään ja miksi aina pitäisi muistaa ottaa avaimet mukaan ulos lähtiessä. Ja miksi ystäviä on hyvä olla olemassa.

Kuten jo perjantaina valittelinkin motivaatiokuvapostauksen yhteydessä, on boogie ollut vähän ankeampi koko viikon, kaikesta yrittämisestä huolimatta. Kun lauantaiaamuna sitten heräsin reippaana, ajattelin että viikonloppuna ei ainakaan voisi tapahtua mitään ikävää.

Päivä meni ihan mukavasti, mitä nyt selkä taisi pikkaisen venähtää maastavetotreenissä ja rintakehä paloi puistossa käännöshommia tehdessäni. Pikkujuttujahan nuo, mukavan elämän ja mieluisten tekemisten sivutuotteita.

Sitten tuli se viikon kruunu, kirsikka epäonnistumiseni kakkakakun päällä. Jätin avaimet sisään euroviisukisastudioon lähtiessäni. Eihän siinä normaalitilanteessa mitään. Mutta mies oli juuri tämän viikonlopun reissussa. Ja vara-avaimet hiljattaisen kissanhoitokeikan takia meillä kotona. Ja kun huoltomies vihdoin tuli paikalle, kävi ilmi ettei yleisavaimella edes päässyt meidän asuntoomme. Ei auttanut muu kuin lähteä etsimään yösijaa ja toivoa, että kissa pärjää kuivamuonalla ja vettä riittää kunnes mies palaa sunnuntai-iltana reissuiltaan.

Kaiken tyhmyyden ja vastoinkäymisen hopeareunukset tulivat ystävien muodossa. Sain viisustudion, pehmeän pedin, hyvää aamupalaa ja Hesarin, aurinkorasvaa ja aurinkolasit. Ja hauskaa seuraa iltapäiväksi. Kodittomuuteni viimeiset kolme tuntia istuin kodin edessä puistossa lukemassa lehtiä ja juomalla kirsikkakolaa. En ehtinyt siivoamaan, järjestämään lääkekaappia tai tekemään läheskään niin paljon duunia kuin piti. Mutta ainakin sain aurinkoa, ehdin lukea naistenlehtiä ja nähdä ystäviä kerrankin kunnolla.

Viikko loppuu mutta minä porskutan. Ensi viiko ei voi olla edeltäjäänsä kauheampi, eihän? Eihän?