Se tunne kun tyhmä nuhjusairastamisjakso on ohi ja pääsee liikkumaan! Sali meni miten meni ja penkkipunnerruksesta ei tullut mitään, mutta mieli on ehkä satamiljoonaa kertaa parempi kuin alkuviikosta kotona napaa kaivaessa ja karkkia syödessä.

Olen melkoisen huono olemaan tulossa kipeäksi. Pahinta on minusta ne pari päivää, kun ei vielä oikein tiedä iskeekö flunssa kunnolla. Silloin pitäisi levätä, tiedetään, mutta levottomalle mielelle se ei oikein istu pirtaan. Suorastaan ylitin itseni ja kuumemittarin näyttäessä kohoavia lukemia jäin kotiinkin päiväksi, ja vietin monta iltaa ihan kotosalla köllötellen. Tämä on minulta melkoinen saavutus, tästä pitäisi minusta myöntää jo urhoollisuusmitali.

Huomaan kuitenkin, että arkirutiinini ovat kietoutuneet niin tiiviisti treenaamisen ympärille, että en osannut ilman treenikassin pakkaus- ja purkamisoperaatioita tehdä normaaleja kodinhoidollisia askareita. En ole pessyt pyykkiä sitten lauantain, vaikka kiireisinä treenipäivinä pyykit tulevat kuin tulevatkin aina pestyksi. Tiskikoneen latasin kerran tai kaksi. Kissallekin melkein unohtui antaa ruokaa.

Hassua. Mutta nyt olo on supermainio ja suorastaan odotan että lihaksia kolottaa taas ihan muista syistä kuin lämmönnousun takia! Huraa!