Olen ollut enemmän tai vähemmän kipeänä koko viikon ja ehtinyt kahlata oman arvioni mukaan sekä koko internetin että Netflixin läpi. Päivä pari sitten aloin katsella Netflixin originaalisarjaa Last Chance U. Trailerin perusteella odotin urhoollista urheilutarinaa ja amerikkalaista yliampuvaa paatosta, mutta yllätyin positiivisesti: sarjan tärkeintä antia ovat lopulta kunnianhimon, urheilun perusluonteen ja tosissaan yrittämisen teemat.

Dokumenttisarja seuraa East Mississippi Community Collegen jefujoukkueen kautta. Jumalan selän takana sijaitsevan tuppukylän joukkueeseen päätyvät muualla töpeksineet lahjakkaat pelaajat: liikaa bilettäneet, opinnoissa takeltelevat, valmentajan kanssa riitautuneet. EMCC on monelle viimeinen paikka saada peli ja koulu kulkemaan – ja viimeinen mahdollisuus päästä pelaamaan ylempiin divisiooniin. Moni joukkueeseen joutunut on sittemmin päätynyt pelaamaan collegefutiksen ykkösdivisioonaan ja NFL:ään saakka, mutta monen ura myös päättyy ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan.

Last Chance U on kiehtova sarja monella tapaa. Yhtäältä se on kiitollinen seurattava urheilumielessä: joukkue treenaa kovaa, matsit on kuvattu laadukkaasti, valmentaja vuoroin huutaa naama punaisena ja sympaattisena puhaltaa uutta uskoa pelaajiin. Toisaalta Yhdysvallat näyttäytyy taas hämmentävän ristiriitaisena paikkana: on köyhyyttä ja trailer parkeja, mutta myös tuhansia ihmisiä vetäviä stadioneita ja jättimäisiä John Deerejä. Itselleni sarja tarjoaa myös hauskoja fläsäreitä vaihtariaikoihin: tunnistan hyvin pep rallyt, marssibändit, koulujen kaameat käytävät ja jefukundeja piirittävät mimmit. 

Sarjassa keskitytään kouralliseen pelaajia ja heidän tukijoukkoihinsa. On äärimmäisen kiehtovaa seurata, miten eri tavalla pelaajat suhtautuvat urheiluun ja uraansa: toiselle jefu on aina ollut kaikki kaikessa, toiselle se on vain väylä kohti isoja rahoja. Moni pelaajista ei meinaa selviytyä opinnoista, koska ovat tottuneet siihen, että lahjakas urheilija saa elämässään kaiken töppäilyn ja laiskottelun anteeksi. Muuten miehistä henkilögalleriaa piristää opinto-ohjaaja Brittany Wagner, joka yrittää saada pojille taottua järkeä päähän ja yrittää edes saada urheilijat tunneille kynät ja kirjat mukanaan. 

En tiedä jenkkifutiksesta juuri mitään, mutta sarjan myötä olen alkanut innostua sen ymmärtämisestä. Pitäisiköhän sitä ruveta perehtymään tähänkin lajiin vähän syvällisemmin?