Täysi kuukausi lomaa. Ei menoja, ei suunnitelmia. Aikaa käydä salilla, treeneissä ja pitkillä pyörälenkeillä. Aikaa tehdä hyvää ja terveellistä ruokaa ja käydä köllöttelemässä auringossa. Kun loma loppuu, Lotta on kiinteytynyt, ruskettunut ja reipas.

Tottahan toki.

Reilu kolme viikkoa lomasta mennyt. Tähän mennessä olen ehtinyt ottaa aurinkoa kerran. En ole käynyt salilla tai treeneissä kertaakaan. Kiloja on tullut monta lisää. Naama kukkii ja silmien alla on pussit.

Juuri ennen lomaa elämä alkoi mullistua hämmästyttävällä tahdilla. Uusi  työpaikka tarkoitti myös uuden asunnon etsimistä. Edessä häämöttävän asunnottomuuden ja kamalissa vuokraloukuissa juoksemisen tuottama ahdistus täytti ensimmäisen viikon. Kävin kotiseudulla piipahtamassa ja näin öisin painajaisia asuntonäytöistä.

Sitten asiat lopulta loksahtivat paikoilleen ja löytyi täydellinen uusi koti. Mutta omalle kropalle ja treenaamiselle ei vieläkään löytynyt aikaa. Piti lähteä kaveriporukalla Amsterdamiin. Siellä satoi kaatamalla melkein koko ajan, ja me istuimme tiiviisti kapakassa. Ja milloin ei istuttu kapakassa, istuttiin ravintolassa.

Kotona taas oli hellettä ja paljon puuhaa. Yleensä laiskuuden iskiessä olen voinut luottaa miehen naljailun ja vertaistukeen, mutta selkäänsä poteva mieskään ei ole päässyt treenaamaan. Joten tässä nyt ollaan. Kesä ei mennyt yhtään reisille, mutta reisiin se meni. Menin mustikkaan ja tein valkosuklaa-mustikkamuffinsseja. Join kaljaa kavereiden kanssa. Söin Amsterdamissa syntymäpäivän kunniaksi maailman tuhdeimman aterian. Oli kauhean hauskaa, mutta miksi sen hauskanpidon pitää kerääntyä vatsanseudulle? Miksi kaiken hyvän täytyy olla niin saamarin lihottavaa?

Onneksi viikon päästä alkaa uusi duuni ja elämä palaa normaaleihin uomiinsa. Sitä ennen vielä pitäisi muuttaa. Ehkä ne reidet saavat muutossa vähän treeniä. Unelmakoti nimittäin on kuudennessa kerroksessa, eikä sinne tietenkään mene hissiä.