Viikon moraalinen voittaja

image.jpeg

Onko väärin jos tuntee itsensä poikkeuksellisen eteväksi ihmisyksilöksi vain siitä syystä, että on käynyt tapojensa vastaisesti aamulenkillä?

Työt vievät naista taas alkuviikon, ja ainoa aika ehtiä treenaamaan on aikaisin aamusta. Siksi jouduinkin tänään kellon soidessa 6.32 (älkää kysykö miksi juuri 32, en tiedä) vääntäytymään aamiaispöydän sijaan lenkkipoluille. Ohjelmassa oli reilut puoli tuntia juoksutekniikkadrillejä ja intervalleja. 

Alkuun oli aivan kamalaa. Kehoni tarvitsee aamulla vahvaa kahvia ja Hesarin eikä mitään hyppelyä ja köpöttelyä! Hiljalleen kroppa ja mieli kuitenkin heräsivät ja jalka alkoi nousta. Lopussa fiilis oli suorastaan euforinen. Ehkä tätä voisi tehdä useamminkin? Vaikka joka aamu?

image.jpeg

Niinpä joo. Kysykää vaan lokakuussa kun on pimeää kuin Mordorissa ja taivaalta tulee viistossa räntää, hotsittaako lähteä ulos. (Kuulemma mies oli viime talvena kysynyt ja minä vastannut  tiukasti ei, mutta itse en muista tällaisesta mitään.) Huolettaa jo itse asiassa huominen, kun koutsi on ilmeisesti suunnitellut pääni menoksi ohjelmaa joka sisältään hotellin salin lisäksi juoksua. Eikä ole edes miestä ja koiraa mukana potkimassa hereille!

Aamutreenejä pitäisi harrastaa silloin tällöin jos ei muusta syystä niin siitä, että niiden päätyttyä tuntee olevansa jotenkin poikkeuksellisen etevä ihminen ja tehokas yhteiskunnan jäsen ja viikon moraalinen voittaja. Vaikka töissä sitten väsyttää ja nälättää tauotta ja koko päivän agenda muutenkin sekaisin. Mutta saapahan ainakin kehuskella. 

Hyvinvointi Liikunta Ajattelin tänään

5+1 syytä innostua olympialaisista

Mitä kannattaa seurata? Kuka voittaa? 

Näyttökuva 2016-08-04 kello 9.13.17.png

Jos unohdetaan hetkeksi Brasilian ja koko olympiainstituution sosiaalis-poliittiset ongelmakohdat, tämän vuoden kisojen rakennustöiden keskeneräisyys ja erinäiset dopingskandaalit, niin olympialaiset ovat valtavan hieno urheilujuhla. Alla omat tärppini tänään torstaina käynnistyvään tapahtumaan:

Näyttökuva 2016-08-04 kello 9.12.35.png

1. Suomen naiset

Jos joku mitaleita Suomen joukkueesta tuo, niin naiset marginaalisemmissa lajeissa. Pystyykö Tuuli Petäjä-Sirén ottamaan toisen olympiamitalin Rion ällövesissä? Miten käy muiden purjehtijoiden? Entä miten ampuu Satu Mäkelä-Nummela, jolla on jo yksi olympiakulta? Erityisellä mielenkiinnolla seuraan maantiepyöräilijä Lotta Lepistön kisaa. 

2. Painonnosto

Dopingkäryjen ja -kohujen takia painonnoston pakka on mennyt hieman sekaisin, kun venäläisnostajat on suljettu kisoista. Miesten puolella Kiinan nostajat dominoivat varmasti kevyemmissä painoluokissa. Suomen edustajat Milko Tokola ja Anni Vuohijoki yltävät parhaimmillaan pistesijoille. Anni jäi ilman tulosta MM-kisoista, toivottavasti nyt suoritusvarmuutta löytyy enemmän. 

3. Yleisurheilu

Olympialaisten kenties seuratuimmat tapahtumat käydään yleisurheilukentällä. Pikajuoksussa suurinta huomiota saa taatusti Usain Bolt, mutta äärimmäisen kiinnostavaa on myös nähdä kuinka Hollannin Dafne Schippers pärjää jamaikalaisnaisten kyydissä. Oma suosikkilajini yleisurheilussa on kymmenottelu, jossa olen oudon kiintynyt saksalaisten joukkueeseen.

Erillinen penkkiurheilulaji on tietenkin seurata, kuinka kovia mitalipaineita ”Suomen kansa” asettaa keihäänheittäjille ja miten heittäjien käy ja miten asiaa sen jälkeen puidaan. 

4. Uudet lajit

Olympialaisissa on parasta, että saattaa päätyä seuraamaan itselle aivan vieraita lajeja ja innostua niistä. Tämän vuoden uutuuslajit rosterissa ovat golf ja seiskarugby, joista jälkimmäistä aion ehdottomasti katsoa. Josko sitä jo vihdoinkin alkaisi ymmärtää edes vähän mitä kentällä tapahtuu. 

5. Olympiakliseet

Olympialaiset ovat vähän kuin Euroviisut. On karnevaalitunnelmaa, ilon ja pettymyksen kyyneleitä ja aivan karmaisevia kappaleita, joissa lauletaan maailman tulemisesta yhteen ja yhä korkeammalle kurottamisesta. Olen melkoinen kyynikko, mutta kieltämättä tällainen naiivi veuhkaus koskettaa jollain tasolla.

+ 1: Pakolaisten joukkue

Politiikka on aina osa olympialaisia tavalla tai toisella. Tänä vuonna suurta huomiota on saanut pakolaisten muodostama joukkue, jonka johtotähtenä on syyrialainen uimari Yusra Mardini, joka tovereineen työnsi uppoavaa pakolaislauttaa pakomatkallaan kohti Eurooppaa.

 

Rion kesäolympialaiset pidetään 4.-21.8. Suorana katselu on täältä meiltä aikaeron takia vähän haastavaa, mutta Yleltä voi yytsiä kisoja myös jälkilähetyksinä.

Kuvakaappaukset Instagramista: Rio 2016 ja Lotta Lepistö.

Hyvinvointi Liikunta Suosittelen