Itsensä ylittäminen on usein kiinni päänsisäisistä jutuista.

Osallistuin eilen elämäni järjettömimpään juoksukisaan (joskin epäviralliseen sellaiseen). Juoksimme Malminkartanon jätemäen pahamaineista Fasaaninousua ylös viisitoista kertaa – ja joimme oluen joka kolmannella kierroksella. 

En varsinaisesti kiljunut riemusta Malminkartanoon matkustaessani. Joukkuetoverini Teräsmeduusoista olivat ilmoittaneet minut mukaan minun vetäessä hirsiä autuaan tietämättömänä pääni menoksi juonituista kolttosista. Mutta minkäs sille voi, joukkueemme ja ystäväjoukkomme päätöksentekojärjestelmä ole demokratia vaan valvomiskykyyn pohjautuva meritokratia. Vaikka sekä oluenjuonti että juokseminen ovat jääneet viime aikoina vähemmälle, ei auttanut muuta kuin heittää panimotuotteet ja maastolenkkarit kassiin.

Jos Fasaaninousu ei ole tuttu, suosittelen lämpimästi kokeilemaan polkua joskus. Se on hieman kuin läheiset kuuluisat portaat – paitsi ilman askelmia ja helvetin paljon jyrkempi ja mutkittelevampi. Olin jo toisen nousun aikana olin jo varma, että leikki loppuu kesken hetkellä millä hyvänsä, että jään vain mäen juureen makaamaan ja odottamaan kisan loppumista. Syke huiteli tapissa, pohkeisiin sattui, alamäkeen juokseminen tuntui vaaralliselta. Vaan sitten tapahtui jotakin, ja nousuja alkoi kertyä. Pian niitä oli jo yhdeksän, sitten kaksitoista. Ei ollut mitään syytä enää lopettaa, eikä enää lopettamisen ajatuksiakaan. Lopulta olin imaillut viisi oluttani ja tepsuttanut mäen ylös ja alas viisitoista kertaa, eli kerännyt tuhat vertikaalimetriä. Kropan tuntemukset olivat muuttuneet jokseensa toissijaisiksi, ja suurin ponnistelu tehtiin pään sisällä.

Teräsmeduusojen sanastoon kuuluu olennaisena osana taistelukala. Miia kiteytti asian näin: ”Taistelukala on kilpailija, jolla on kultakalan muisti ja äkäisen piraijan itseluottamus: se unohtaa hetkessä, miten kamala edellinen nousu/uinti/kilpailu oli ja silloin kun tilanne on päällä se painaa eteenpäin sokeasti. Koska kohta saa kaljaa. Ilman kaljahoukutusta taistelukala saattaa keskeyttää kilpailun.” Eilen oli minun vuoroni olla taistelukala. 

Uskon, että jokainen voi olla taistelukala. Tarvitaan vain tiukka tilanne, hurmoshenkistä sinnikkyyttä ja tietynlaista pelotonta suhtautumista käsillä olevaan tehtävään. En tiedä mitä se sitten kertoo minusta, että oma taistelukaluuteni tuli ilmi kisassa jossa tampataan loputtomasti ylämäkeä ja juodaan välillä. 

Jos Teräsmeduusojen edesottamukset urheilun (ja panimotuotteiden) maailmassa kiinnostavat, kannattaa tykätä meistä Facebookissa! Instagramissakin tiimimme oli, mutta saimme sieltä nakubannia.

Kuva: Jussi Pitkänen
Kuvan kello, Forerunner 235 saatu Garminilta, All Out Crush Light -maastolenkkarit Merrelliltä