Yhteistyössä Pelago 

Olenko muistanut vielä hehkuttaa teille sitä, että olen rakastunut? Tuorein palavien tunteitteni kohde on Saimaa-maantiepyörä.

Olen jo pitkään etsiskellyt tarpeeksi pienirunkoista, nättiä ja jokapäiväiseen käyttöön sopivaa mutta tarpeeksi nopeaa fillaria vanhan sotaratsuni tilalle, ja kun Pelagolta sitten otettiin yhteyttä ja kysyttiin kiinnostaisiko ottaa kesäksi uutuusmalli Saimaa koekäyttöön, tiesin että nyt olin tainnut löytää sen oikean. 

Olen suhtautunut uuteen fillariini samalla tavalla kuin jotkut suhtautuvat uusiin autoihinsa. Olen seissyt kellarissa ihailemassa sitä. Olen paasannut pyörästä kaikille jotka ovat osoittaneet etäisintäkään kiinnostusta sitä kohtaan. Olen jopa raahannut työkaverin käsipuolesta pihalle ihailemaan fillaria ja silitellyt sen stongaa hellästi kuin toiset menopelinsä konepeltiä. 

Olen minä kyllä muutakin tehnyt kuin vain ihaillut. Vajaassa neljässä viikossa kilometrejä on kertynyt reilut viisisataa. Pelagon periaatteena on tehdä tarkoitustaan palvelevia pyöriä, ja tässä mielessä minä ja Saimaa olemme erinomainen pari. Koska varsinaista maantieajoa minulle kertyy vain kenties kerran viikossa, kaipaan pyörältä myös työmatkajuhdan ominaisuuksia. Olen hiissannut kodin, työpaikan ja salin välistä pyhää kolmiyhteyttä lähes päivittäin ja tehnyt muutamana viikonloppuna pidempiä lenkkejä. Alkuun pyörä tuntui turhankin nopealta kaupunkiajoon, mutta liikenteen keskellä ajaminen alkoi nopeasti sujua. Fillarin säätäminen oikean kokoiseksi itselle vaati useamman testilenkin ja hieman hienosäätöä (pyörän sovittamisesta itselle oikeaksi tulossa juttua myöhemmin!) mutta nyt pyörä tuntuu istuvan käyttäjälleen pidemmissäkin ajoissa. 

Saimaa on yksi sievimmistä pyöristä joita olen nähnyt, ja siksi harmitti tehdä muutama järkevä ratkaisu Pelagon Helsingin-myymälän tyyppien lempeästi painostamana. Kauneimmillaan fillari on riisuttuna kaikesta turhasta ja olisin tavallaan halunnut omanikin nakuna, mutta tosiasia oli, että työmatka-ajossa lokasuojat ja tarakka tulevat tarpeeseen, sillä usein raahaan vähintään yhtä satulalaukullista roinaa mukana kelissä kuin kelissä. Ulkonäöllisesti ainoa huono puoli, jota olen pyörästä tähän mennessä löytänyt, on rungon maalin turhan pehmeä lakkaus. Kovakouraisten ihmisten fillarikellarissa runko on jo ehtinyt naarmuuntua muutamasta kohtaa. Mutta käyttöä varten se minulla onkin, ei (pelkästään) kiillottelua ja ihastunutta huokailua varten.

Testailen pyörää kesän läpi ja sitten pitäisi päättää, lunastanko fillarin ikiomaksi. Vaikka tiesinhän minä jo sen kun ensimmäistä kertaa vein Saimaan koeajolle: tämä on se oikea, kyllä tämä minulle jää. Ainoa, mikä puuttuu, on pyörältä nimi. Olen kutsunut sitä mielikuvituksettomasti Pelagoksi tai Saimaaksi, ja hetken harkitsin kunnioittavani eläkkeelle siirtyneen vanhan sotaratsuni Mustan Kostajan muistoa nimeämällä tulokkaan Vihreäksi Kostajaksi, mutta se kuulosti vähän hölmöltä. Ehkä se voisi olla Pullervo, Saimaa- ja norppayhteyksiensä takia?