En voi hyvin
Tässä nyt on ollut kaikenlaista…
Kahta ei liiemmälti ole viime aikoina ollut, nimittäin aikaa ja tervettä oloa. Jos on ollut jompaakumpaa, ei todennäköisesti ole ollut toista. Uusi duuni on syönyt paljon kaistanleveyttä päästä ja kiirettä on pitänyt eri projektien parissa. Pakara hajosi, ja tämän viikon olen kärsinyt oudosta aaltoilevasta flunssasta, jossa olo saattaa vaihtua ihan kelvollisesta kuolemanpelkoon muutamassa hetkessä. Energiaa peruspalikoiden ulkopuolisille jutuille on ollut vaikea löytää.
Havainnekuva kirjoittajasta viime päivinä.
Lieneekö jokin kropan suojelumekanismi, että tällaisina viikkoina kaikki treenimotivaatiokin on kadonnut. Pitkälle iltaan venyneen työpäivän jälkeen ei ole kiinnostanut lähteä jumppailemaan, ja nyt sohvan pohjalla saikulla maatessa ajatus kovasta treenistä tuntuu äärimmäisen kaukaiselta. Ehkä sitten joskus taas, ensi kuussa vaikka, kun taas pystyy syömään normaalisti eivätkä illat kulu työhommissa.
Kroppani ilmoittaa varsin nopeasti liiallisesta kuormituksesta kaikenlaisen hotsituksen puutteena. Stressi ilmoittelee itsestään saman tien niin, että normaalisti innostavat asiat (treeni, ruoka, seksi, lukeminen, maailman asioiden seuraaminen) tuntuvat menettävän kiinnostavuuttaan. Liialliseksi äitynyt väsymys tuntuu siltä kuin itsen ja maailman välillä olisi kalvo, jonka takaa tulevat jutut ovat jotenkin vaikeammin tajuttavia, vähemmän hauskoja ja aikaisempaa rasittavia, ja kommunikointi kalvon toiselle puolelle työn ja tuskan takana.
Tärkeintä lienee bongata väsymyksen oireita hyvissä ajoin ja tehdä niille jotain. Optimaalisin tilanne tietenkin olisi että ei ehtisi väsähtää ollenkaan, mutta se on suorittajalle välillä todella vaikeaa, ja kun projektien parissa on ollut oikeasti kivaa, eivät pitkät päivät ja vähän huonolaatuisemmat unet ole juuri sillä hetkellä tuntuneet raskailta. Sitten sitä huomaa olevansa kipeä ja joutuu lepuuttamaan ihan pakostakin.
Eipä siinä muuta kuin tarpeeksi lepoa ja kevyellä treenillä liikkeelle, eiköhän tämä taas tästä.
