Ennätyshommissa

kuvankaappaus_2016-1-22_kello_8.44.08.png

Joku lukija moitti syksyllä, että miksi en kerro koskaan uusista ennätyksistä. 

No nyt kerron! Tein nimittäin ensimmäistä kertaa reiluun vuoteen kunnon painonnostoennätyksen! Torilla tavataan! 

Meinasin jättää treenit väliin, koska olen ollut koko viikon aivan armottoman väsynyt. Sporassakin vielä mietin, että tuleekohan tänään mistään mitään, että ehkä vain teen ohjelmoinnin mukaisia työntöykkösiä ihan kevyillä painoilla. Rinnallevedossa on kehittynyt jonkinlainen henkinen blokki, ja joulukuussa työnnöt sakkasivat niin pahasti, että hyvä jos sain ylös kymmenen kiloa omaa ennätystäni pienemmän setin.

Ja kuinkas sitten kävikään? Dusailin itsekseni ja omassa rauhassani menemään, ja huomasin että kulkikin yllättävän hyvin. Vanha ennätys tuli muutaman henkisen stiplailun jälkeen ylös, ja siitä rohkaistuneena heitin muutaman kilon tankoon lisää. Ja kas! Siellähän se kohta killui käsien päällä!

Parasta ennätyksessä oli se, että sain pitkästä pitkästä aikaa kirjoittaa nimeni ennätyslistaan. Olen joutunut vuoden verran katselemaan vierestä, kuinka kaikki pääsevät kirjaamaan enkkojaan minun tuskaillessani huonouteni kanssa. Vaan sinne minäkin sain eilen raapustaa: Lihaniska-Lotta. (Salilla on useampi Lotta, joten valmentaja on antanut meille lisänimet selkeyden vuoksi. Minä olen lihaniska tai Iso-Lotta, sitten on Pikku-Lotta eli The Cube ja kolmas Lotta on vissiin vain Lotta.)

ps. Meinasin jatkaa automaattisesti, että eihän se mikään hyvä enkka ollut, tekniikka ei ollut täydellistä eikä himpan vajaan oman kehon painolla tehty työntö ole tulos eikä mikään, mutta ei mennä siihen nyt. Nyt saa naattia.

pps. Pahoittelut harvinaisen kököstä kuvanlaadusta, tärräsi kädet ilosta! Pian saatte muutakin kuin suttuisia omppupuhelinkuvia, sillä ryhdistäydyin ja ostin uuden kameran! Kohta näette pärstäni hd-laatuisena! 

Suhteet Oma elämä Liikunta

Mistä kehityksen tunnistaa?

kelkantyonto3.jpg

Kehitystä on välillä vaikea huomata, koska se tapahtuu melkoisen hitaasti ja turhan lähellä omaa napaa. 

Syyllistyn helposti siihen, että tarkkailen kehittymistä vain isojen numeroiden valossa: benchmark-ennätyksinä tai painonnoston uusina ykkösinä. Näitä edellämainittuja kun tehdään melko harvoin ohjelmoinnin puitteissa, välillä tunnen että en kehity laisinkaan.

Edistyminen ja kehittyminen tapahtuvat harvoin yhtäkkiä fanfaarien kera, vaan hitaasti ja päiväkohtaisella tasolla tarkasteltuna usein niin verkkaisesti, että tuntuu ettei koskaan muutu vahvemmaksi tai omaksu parempaa tekniikkaa. Numeerisen kehityksen lisäksi pitäisi muistaa myös laadullinen kehitys.

Miten hitaan mutta yhtä kaikki tosiasiallisen kehityksensä sitten voi havaita? Ainakin seuraavia asioita tarkastelemalla:

  • Omat fiilikset: Vihasitko ennen jotakin liikettä, jota et enää yhtäkkiä vihaakaan? Sujuuko jokin asia aiempaa vähäisemmällä itkulla ja hampaiden kiristelyllä? Soutaminen on yhtäkkiä muuttunut aiempaa mukavaksi, toes to barit kauhujen liikkeestä ihan mukiinmeneväksi jutuksi.
  • Vanhat tulokset: Miten on sujunut aikaisemmin? Olen viime aikoina selaillut Wodconnectista vanhoja tuloksia etsien laadullista kehittymistä ja löytänyt sellaista monin paikoin. Paitsi että on ihana huomata joskus aikoinaan olleensa poskettoman fiiliksissä 40 kilon työnnöstä,
  • Vanhat kuvat ja videot: Miltä toiminta näytti aikaisemmin? Videoiminen on erinomaisen hyvä tapa seurata kehittymistään etenkin laadullisessa mielessä, joskin vanhojen tallenteiden katsominen voi aiheuttaa akuuttia häpeän tunnetta. Löysin hiljattain videon elämäni ensimmäisestä sadan kilon maastavedosta. Miten onkin ihminen ollut pieni ja heikko ja nostanut ihan päin helvettiä!

Nyt olisi kiva kuulla teidän kokemuksistanne. Mistä olette itse huomanneet kehittyneenne?

Kuvan (jossa työnnän 50 kilon kelkkaa, joka on nykyään ihan baby weights) nappasi Jussi Helttunen reilu vuosi sitten.

Suhteet Oma elämä Liikunta