Parisuhdeurheilua

On visu ero, treenataanko yhdessä vai treenataanko yhdessä.

Käytiin vähän salilla pullistelemassa Jukan kanssa. Sori apea dude taustalla, tulit vahingossa kuvaan. Ihan ei vielä mun hartiat peitä koko kuva-alaa.

Meillä on mainion Jukan kanssa yhteinen harrastus, thainyrkkeily. Ja yhteisellä harrastuksella tarkoitan sitä, että satumme treenaamaan samaa lajia (tosin minä Jukan esimerkkiä aikoinaan seuraten). Voimme mennä ja tulla samaa matkaa, käydä samoissa treeneissä, tervehtiä toisiamme jos tulemme suoraan töistä. Mutta auta armias jos treenaisimme yhdessä.

Siitä ei tulisi mitään. Paitsi ehkä riitaa ja kriisi.

En ole ikinä ymmärtänyt niitä pariskuntia, jotka väen vängällä harjoittelevat yhdessä. Meillä tietysti tuo kokoero haittaisi kummankin kehitystä, mutta en edes haluaisi että treenaisimme kahdestaan tavoitteelliseesti. Siinä sekoittuisivat turhaan monensuuntaiset intressit. Vähän vieraampien kanssa sitä myös osaa toimia tolkullisesti vaikka treeni olisi mennyt niin pieleen että tekisi vain mieli itkeä ja mennä kehän alle häpeämään.

Toisaalta yhteinen harrastus hitsaa yhteen. Ainakin se on parisuhteelle hyväksi, että toista edes vähän kiinnostaa, miten polvipotkut tänään menivät tai minkälaiset käsisiteet sitä ostaisi seuraavaksi.

Ajoittaiset salitreenit ja juoksulenkit ymmärrän myös. Mutta on siinäkin koettelemusta, että tuo lievästi besserwisserismiin taipuvainen siippa tulee antamaan rakentavaa palautetta kesken suorituksen omien touhujensa lomasta. Tai siinä, että saa kesken viimeisen jalkaprässisarjan lakonisen kommentin ”Jos noita teet vielä vähän aikaan niin on turha niistä pillifarkuista haaveilla.” Hauskaahan se on salilla urpoilla kaksistaan. Mutta ei siinä lihakset aina pääse kasvamaan, jos joutuu olemaan sekä sali-Make että tyttöystävä samaan aikaan.

Mites te muut? Otatteko siipan mukaan kuntoilemaan vai annatteko olla rauhassa omien harjoitteidensa parissa? Koetteleeko yhteinen harrastus parisuhdetta vai pysyykö treenatessa lempikin kuosissa?