Sananen takakireydestä ja maailman kaatumisesta

Ystäviä on olemassa muun muassa siksi, että he kertovat miten sinulla oikeasti menee. Eräässä illanvietossa minulle sanottiin, kaikella ystävyydellä, että olen kirein ihminen jonka sanoja tuntee. Hän mietti, pystynköhän rentoutumaan ollenkaan. Tänään soitti toinen ystävä ja käski mennä akupunktioon ja kuivakuppaukseen, siellä kuulemma takakireys helpottaa ja niin fyysinen kuin henkinen jäykkyys alkavat pehmetä.

Auts. Järkevyys ja järjestelmällisyys ovat suosikkihyveitäni, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Ehkä kaiken kimppuun ei tarvitse ryhtyä tänään, heti ja nyt. Ehkä välillä voi tehdä muutakin kuin tuijottaa to do -listaansa ja potea riittämättömyyttä siitä, että kaikki ei ole täydellistä, järjestyksessä ja hallinnassa. Niin moni asia, niin elämässä kuin elinympäristössä, kaipaa vielä justeeraamista, sortteeraamista ja uutta rutiinia, että kaikkea ei voi laittaa kuntoon saman tien. Siksi päätinkin jättää illalle varatut askareet sikseen ja kellahtaa riippumattoon, jossa tälläkin hetkellä köllöttelen kirjoittamassa.

Vaikka aina välillä päinvastaiselta hetken tuntuukin, maailma ei ole kovin herkkä kaatumaan. Kunhan vain tovin hengittelee ja laittaa sumpit tulemaan, asiat liukuvat vikkelästi takaisin oikeaan perspektiiviinsä. Kun tänään tovin parvekkeella vetistelin päättymätöntä elämän tehtävälistaa, pahaa mieltäni siitä että kesäheila valitsi toisen tytön minun sijaan ja ruokaa josta ei tullut niin hyvää kuin olisin toivonut, kuului yläkerran naapurin parvekkeelta massiivinen aivastus. Rupesi naurattamaan. Maailmassa kun on muutakin kuin pieni koti ja sen pieni parveke. Heinänuhaisia naapureita ainakin, kauempana kohiseva metro ja aika monta muutakin asiaa.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan piti kylpyhuoneen kaapin järjestämisen ja pyykinpesun jälkeen kirjoittaa siitä, kuinka kävin eilen kokeilemassa suppaamista eli melomista surffilaudan päällä. Jätetään se ja purnukat huomisen murheiksi. Pyykit menen kyllä hoitamaan saman tien. Joku roti sentään.