Syö, laihdu, jumppaa
Eroon joulukiloista, pääsiäisen ihanat herkut, kesäksi kuntoon, juhannuksen ihanat herkut, uusi harrastus syksyyn, joulun ihanat herkut, eroon joulukiloista! Jos lehtiin on luottaminen, uuden elämän ehtii aloittaa useamman kerran vuodessa.
Alkuvuosi on tunnetusti sen Suuren Elämänmuutoksen aikaa. Maaliskuun Mitä Suomi lukee -listalta löytyi useampi karppauskirja, kuntosalit pullistelevat uusista asiakkaista ja tänään saatiin lukea uutisista, kuinka kolmannes suomalaisista on vähentänyt hiilihydraattien käyttöä.
Hienoa! Iso osa kansalaisista on astunut polulle kohti terveempää elämää ja kapeampaa vatsanseutua. Sitten ensi vuonna taas uudet reippailijat valtaavat jumppasalit ja lenkkipolut. Eihän mene kuin muutama vuosi, ja koko kansa on laihaa, tervettä ja aurinkoista, eihän?
Elämänmuutokset, oli niiden inspiraatio sitten oma peilikuva tai ulkoa saatu esimerkki, ovat kuitenkin kovin lyhytkestoisia. Jumppainnostus laantuu kun kevätflunssa iskee ja kaalikeitto alkaa maistua melkoisen nopeasti puulta.
Lehdille ja ohjelmille ihmisten lyhytjännitteisyys on toki hyvä asia. Kun ihminen kuitenkin taas ensi vuodenvaihteessa taas lupaa ostaa sen kuntosalikortin, voi julkaista käytännössä samaa sisältöä vuodesta toiseen. (Räikein esimerkki tästä on yhdysvaltalainen kuntoilulehti Men’s Health, jossa lätkäistiin kanteen samat tekstit, vain mies kuvassa vaihtui.) Hillittömän määrän nopeassa ajassa laihduttaneista on helppo tehdä hauskoja tositelevisiota, mutta ne muutamassa kuukaudessa karistetut kilot tulevat useilla kisaajillakin nopeasti takaisin, kun ei ole personal traineria vieressä huutamassa ja kokkia valmistamassa kevyitä ja terveellisiä aterioita.
Pakko myöntää, että olin ennen itsekin hetkeksi innostuva ja sitten taas kaljanjuonnista enemmän kiinnostuva tuurikuntoilija. Välillä tuli syötyä kevyesti, välillä taas ruokavalio koostui pääosin suolapähkinöistä ja jäätelöstä. Viimeisten parin vuoden aikana olen kuitenkin tajunnut, että ei täydellistä kroppaa ja virkeää mieltä saa parin viikon ryhdistäytymisjaksoilla. Nyt olen – ehkä, toivottavasti – tehnyt treenaamisesta ja tolkun syömisestä pysyvän osan elämääni. Silti aina välillä huomaa ajattelevansa, että sitten joskus voi vain maata kalsarisillaan sohvalla ja mättää sipsejä naamaan.
Miksi pysyvän elämänmuutoksen tekeminen on niin helkutin vaikeaa? Miksi heti painon vähän pudottua ja hauiksen kasvettua haluaisi jäädä sohvalle rötväämään? Miksi heti ateriakokojen ja syömisaikojen järkevöidyttyä tekisi mieli elää pelkällä moskalla?
Valitettavasti en osaa vastata kysymyksiini. Ihminen kai on pohjimmiltaan laiska eläin. Ehkä mukavasta olosta on tullut synonyymi hyvälle voinnille. Mitä luulette?
Kuva: (c) Sxc