Tulos tai vain ulos?

Thainyrkkeilytreeneistä jäi palkinnoksi hyvä mieli, hikiset kamppeet ja lähestulkoon ranskanleivän kokoinen orastava mustelma käsivarteen. Kuntoilua seuraavat kolotukset, ruhjeet ja kivistävät lihakset eivät minua haittaa. Ne ovat minulle oleellinen osa kuntoiluelämystä.

Kuulun siihen ei tuloksia ilman tuskaa -koulukuntaan, jonka mielestä jumppa ei ole jumppaa, ellei viimeisen punnerruksen jälkeen lysähdä rättinä tatamille ja jälkikäteen paidasta saa puristettua puolta litraa hikeä. Ja jos treeni ei muuten näy ulospäin timminä takamuksena ja notkeana vartalona, niin ainakin mustankeltainen koipi viestii, että yritetty on.

Näin taannoin salilla, kuinka tyttö polki rauhallisessa tahdissa kuntopyörällä ja söi samaan aikaan muutaman konvehdin. En kehdannut mennä kyselemään syytä moiseen paradoksaalisen toimintaan, mutta kenties kyseessä oli konkreettinen plus miinus nolla -toimenpide. Kun poljen kuntopyörää x minuuttia, saan syödä y konvehtia. Minulle tällainen ajattelutapa ei vain sovi.

Tosin onko yhtään sen järkevämpää, että kevätkelien innoittamana lähden riuhtomaan hurjia lenkkejä pitkän tauon jälkeen, saan muutamassa päivässä 50 kilometriä liian kovaan tahtiin juostuani penikkataudin ja jätän koko homman sikseen yli kuukaudeksi kun jalat eivät enää suostu liikkumaan?

Kukin tavallaan. Olisi hauska kuulla teidän mielipiteitänne asiasta. Kumpi on tärkeämpää, hyvä mieli vai tehokkaat tulokset? Kommenttejanne odottaessa menen levittämään kivistäville lihaksille lisää tiikeribalsamia.

Lotta

Ps. Jos välitätte koipienne sievyydestä ja tasasävyisyydestä lyhyissä housuissa ja mekoissa, eivät kamppailulajit ehkä ole teitä varten.