Viikonloppupakko

Viikonloppuna on pakko siivota. Ja pakko mennä painimaan, kun ei viikolla kerennyt. Pakko siirtää basilikantaimet uusiin ruukkuihin. Pakko pistää sima tulemaan. Pakko mennä leffaan kun joululahjaliput menevät pian vanhaksi. Mikä hemmetin pakko?

Miksi pää haluaa suorittaa jokaisena vapaapäivänä eikä ajatella, että nyt olisi aikaa ja mahdollisuus tehdä asioita, jotka arkena jäävät pakkosuorittamisen jalkoihin?

Onneksi on ystäviä, jotka tulevat suurin joukoin ja lähes kutsumatta kylään viettämään lauantai-iltaa ja kutsuvat itsensä sunnuntaikahville. Spontaani ja suunnittelematon tekeminen virkistää paljon enemmän kuin se, että yrittää aikatauluttaa sunnuntainsa optimiin, jossa ehtisi käydä multakaupassa ennen painitreeniä ja treeneistä tullessa jo suunnitella seuraavat muuvit, jotta voi sunnuntai-iltana pään pielukseen painaessa todeta, että ei mennyt aikaa hukkaan.

Jos basilikat eivät maanantaiaamuun mennessä ole löytäneet tietään uusiin ruukkuihin, niin mitä sitten? Tuleeko huonon yrittkarman komitea kotiini tuomitsemaan? Jos kylppärin kaakelit eivät kiilläkään niin säkenöivästi kuin olin ajatellut, niin pitäisikö siitä harmistua? Kyllähän minä siivosin, mutta sitten tuli iso lauma ystäviä käymään, kissanruoat levisivät pitkin lattioita ja kohta tulee koiraystävä kylään.

Seuraavaksi voisin lähteä treeneihin. Siksi, koska haluan eikä koska on pakko.