Kättäriopiston käytävillä

Tämä päivä ei nyt mennyt ihan niinkuin kalenteriin olin suunnitellut. Aamupäivän vielä kärvistelin luennolla, mutta mahaan sattui välillä aivan hirmuisesti, välillä oli ”ihan siedettävä olo”. Otin Panadolin, joka hieman auttoi. 

Sitten menin terveysasemalle, ensin hissillä yhden kerroksen alaspäin, vilaus neuvolasta (hups, ei tänne, annapas tuon toisen vaunuineen mennä tähän kerrokseen) ja sitten muutama kerros ylemmäs). Edellisten kuukautisten alkamisajan kertominen on hankalaa: mikä lasketaan kuukautisiksi ja mikä on jotain muuta vuotoa? Nopea gynetutkimus, mutta eipä tuo lääkäri suostunut kommentoimaan sen enempää. Rohkaisee vain että kyllä sitä vuotoa voi tulla raskauden aikanakin. Lähete kättärille. 

Jotenkin absurdia olla paikassa jonka nimi on kätilöopiston sairaala. Rastittaa raskaana-osiossa kohta kyllä. Ja vahvistella että kyllä, tämä on mun ensimmäinen raskaus (vaikka en mä mielestä ole raskaana, en ainakaan enää). Viikkonäytöllinen testi on kuulemma kovasti epäluotettava, ei kannata luottaa siihen. Ihana kiltti ihminen, ajattelee pelkkää hyvää, mutta en nyt ole varma, haluanko kuulla tällaisia. Ei enää turhaa toivoa, kiitos. 

Verikokeeseen. Ja sitten käytävälle odottamaan. Käytävillä kävelee nuoria naisia. Onkohan joku muukin samalla asialla, saakohan joku positiivisia uutisia? Yksi nuori pyytää poissaololappua koulua varten. Onkohan hän täällä mahdollisen raskauden takia ja millaisia uutisia hän on saanut.  

Olin kuulevinani että joltain juuri kysyttiin, että onko ookoo että mukana tutkimuksessa on opiskelijoita. Apua, kysyyköhän ne sellaista multakin. No, pitäähän niiden opetella (ja mikäs tän paikan nimi nyt olikaan) ja päästä mukaan, mutta onko pakko päästää oman tutkimuksen ajaksi. En tiedä tuntuuko sellainen musta nyt hyvältä. 

Kätilöitä, hoitajia sun muita (kuka noista tietää) kävelee käytäviä pitkin ahkerasti, ihmeen harvoin tuntuu potilaita menevän huoneisiin sisään. Sitten kärrätään yhtä potilassa sängyssä muualle. Voi toivottavasti hänellä on kaikki kunnossa ja reissu päättyy onnellisesti, oli tilanne mikä tahansa. Taitaapas itsellä olla asiat vielä suhteellisen hyvin, olen sentään vielä istuallaan. 

Huomaan, että aivan kaikkea toivoa en ole vielä menettänyt kun tajuan pohdiskelevani, että jos sieltä kuuluisikin sydänääniä niin saisinkohan äänitettyä ne puhelimella. Tuo on kuitenkin hyvin ohikiitävä ajatus. 

Ja sitten tutkimuksiin. Klamydianäytteen (rutiinijuttu joka otetaan about kaikilta, ei siis mitään erityisiä epäilyjä tämän suhteen!) ottaminen on kivuliasta, sen tekee kandi. Samaten kandin tekemä sisätutkimus tuntuu epämiellyttävämmältä kuin valmiiden lääkäreiden tekemät (minulla on nyt näistäkin kaksi kokemusta yhdeltä päivältä). Muuten ”ylimääräinen” henkilö huoneessa ei loppujen lopuksi tunnu niin kamalalta. Kandi vaikuttaa ihan mukavalta, joskin on hiljaa ja vähän kömpelö vielä. 

Sitten ultraamaan. Paitsi että rakko on kuulemma niin täysi, että mennäänpäs ensin tyhjentämään se ja antamaan samalla näyte, sekin vain varmuuden vakuudeksi. Takaisin ultraan. Ja tuloksia: kohtu on tyhjä, kohdunulkoisesta raskaudesta ei ole viitteitä, munasarjat ovat aktiiviset ja normaalit (ei PCO:ta tämän lääkärin mielestä?!?), suoli hyvin ”aktiivinen”. Sitä jotain raskaushormonia on veressä hyvin vähän, arvoksi taidettiin antaa 92. Eli ilmeisestikin hyvin varhainen keskenmeno, ei tarvetta toimenpiteille tai aktiiviselle seurannalle. Hyvät mahdollisuudet uudelle raskaudelle myöhemmin. 

Paska päivä, mutta tulipahan koettua. Ja uutiset olisivat voineet olla paaaaaaaljon pahemmatkin. Eiköhän tästä selvitä.