Stressillä on monet kasvot ja ja se ilmenee monin eri tavoin. Itselläni tilanne pääsi jo aika pahaksi, kunnes myönsin itselleni: tästä en enää selviä ilman taukoa.

Ensin tulivat univaikeudet. En meinannut saada unta tai heräsin liian aikaisin enkä enää saanut unta. Lopulta tilanne äityi siihen, että ensin en saanut unta kuin vasta joskus kahdentoista, yhden maissa ja sitten heräsin neljän-viiden maissa eikä unta enää tullut. Nukahtamislääkkeitä olen käyttänyt satunnaisesti, säännöllinen käyttö olisi koukuttanut, enkä usko seurausten peittelyyn ilman syiden korjausta.

Jossain vaiheessa alkoi myös maha sanoa sopimuksensa irti. Minulla on todettu suolistovaiva – ärtynyt paksusuoli – johon stressi vaikuttaa. Syksyllä oli viikkoja, jolloin (yleensä loppuviikosta) sattui mahaan niin että en meinannut pystyä olemaan paikallani. Ja yhtenä tällaisena päivänä menin tutkituttamaan keskenmenoani: kipu tuli aaltoillen ja oli aivan järkyttävä. Kohtu oli tyhjä ja taisivat olla keskenmenoon liittyvien kouristusten sijasta suoliston möyrintää – suolisto kun piti aikamoista showta lääkärin korvaan.

Välillä olen jopa miettinyt, onko keskenmenoni johtunut stressistä. Tätä en oikeastaan pysty miettiä kauhean pitkälle. Ja joka paikassa vakuutetaan, että varhaiseen keskenmenoon ei itse voi vaikuttaa. Tuohon on pakko uskoa.

Jossain vaiheessa matkaan tulivat myös muistivaikeudet. Muisti pätkii, unohdan mitä milloinkin olen tekemässä, unohdan ihmisten nimiä, unohdan mitä olen kysynyt. Siitä tulee noloja tilanteita.

Ja sitten tuli päiviä, joina aivot eivät tunnu toimivan lainkaan – ja raivostuttavinta on, että ne toimivat sen verran, että tajuan, että aivot eivät nyt toimi.

Viime syksynä alkoi tulla myös henkisiä oireita. Oli jatkuvasti toivoton tunne – minä en selviä työstäni. Töihin lähtö ahdisti ja masensi – tätäkö tämä nyt on hamaan tappiin asti. Aamuisin alkoi vaivata ”onko pakko mennä töihin” ja ”mä en selvii” -olot. Mikään ei huvita, tehot ovat tiessään. Ja työt kasautuvat entisestään. Niin ja voi miten paskaksi työntekijäksi olen tuntenut itseni: tehot tiessään, työt roikkuvat, asiakkaita ei ole tullut palveltua, joudun pyytämään apua… Tässä riittää käsiteltävää vielä fyysisten oireiden lauettuakin.

Lähiaikoina olen alkanut miettiä, minkä verran stressi on vaikuttanut epäsäännölliseen kiertooni. Olen yrittänyt googlettaa ja stressi tosiaan voi vaikuttaa kierron pituuteen. En kyllä usko, että se olisi ainut syy, onhan kierto ollut aina epäsäännöllinen ilman pillereitä (oookei, olen aika monesti elämässäni ollut stressaantunut, mutta en kai nyt niin pahasti että tämä ihan sen syytä on). Mutta ehkä se on siellä jossain roolissa ollut. Meinaan näyttäisi, että ovulaatio olisi tullut melkeistä välittömästi stressin lauettua.

Viime viikon alussa oli viimeinen stressaava tilanne. Sen jälkeen olen rauhoitellut tilannetta ja päässyt reilun kolmen kuukauden vapaalle. Unitilanne on alkanut parantumaan jo nyt huomattavasti. Mahan kanssa tulee toimeen. Muisti taitaa pätkiä edelleen, mutta eiköhän se siitä. Välillä tulee edelleen masennusoireiden aaltoja, mutta kai nekin helpottavat, kun keho ja mieli alkaa rentoutua.