Elän kuin olisin raskaana, mutta en kuitenkaan tiedä olenko raskaana. Jätän alkoholin ja lääkkeet väliin, mutta minulla ei kuitenkaan ole mitään todisteita, että olisin raskaana. Yritän olla haaveilematta, mutta silti ajatus yrittää harhailla (kivaan omakotitaloon isolla pihalla, potkupukuihin, mammalomaan, masun kasvamiseen, you name it). Ihan kuin olisi jossain välitilassa, limbossa, tietämättä mihin suuntaan ollaan menossa. Jännittävää, pelottavaa, turhauttavaa, hermoja raastavaa.

Omien laskujeni mukaan tänään olisi dpo11, noin suurinpiirtein (jos ovulaatio nyt ylipäätään oli silloin aikanaan). Olen neuvotellut itseni kanssa testauspäivästä. Viikko sitten ajattelin testata tänään, sitten siirsin sitä huomiselle ja nyt ajattelin sinnitellä ainakin sunnuntaihin. En haluaisi, että taas jos tulee nega niin alan miettiä että joo, eihän sen ehkä pitäisikään vielä näkyä. Samalla tuntuu, että pelaan chickeniä menkkojen kans (siis sitä kun autot ajaa toisiaan päin ja odottaa kumpi on se pelkuri – chicken – joka kääntyy ensin).

”Oire”kuvastosta sen verran, että tissit on tuntuneet vähän oudoilta suurinpiirtein oletetun ovulaation ajoista lähtien (normaalia loppukiertoa? Yrittääkö keho tuottaa edelleen ovulaatiota vai on muuten vain sekaisin?), erityisesti vasen nänni on todella herkillä ja kipuileekin – tälläiseen kummallisuuteen en muista aiemmin törmänneeni. Mahassa on tuntunut jomotuksia milloin missäkin, yhtenä päivänä kramppaili vasemmalta niiin että menin toviksi kaksinkerroin ja viime yönä tuntui kummallista jomotusta kolikon kokoisella alueella jossain tuolla navan-alusvatsassa ja tänään on ollut vähän niinkuin menkkamaista tunnetta (oikei, äsken siis todennäköisesti selitin perusvatsaoikkuiluuni liittyviä tuntemiksia. Jep, tähän on tultu). Eli kovasti täällä kuunnellaan kroppaa. Ja toisaalta olen kovin skeptinen sen suhteen, voiko näin aikaisin ylipäätään tuntea mitään.