Lue aina pakkausseloste

Voit esimerkiksi oppia, että berocca sisältää foolihappoa saman verran kuin jo nauttimani foolihappolisä. Tietenkin joku olisi osannut arvella tätä jo lukemalla pakkauksen kyljessä olevan merkinnän Acid. folic. (itseäni lähinnä kummastuttaa, miksi eri paikoissa käytetään tuota nimeä eri tavoin, miksei siihen pakkauksen kylkeen voida kirjoittaa ihan selvällä suomenkielellä että FOOLIHAPPO). Kun kumpaakaan valmistetta ei saa ottaa yli yhtä tablettia, oli edellytykset googlaushysterialle luotu. Mitä seuraa foolihapon yliannostuksesta?

Ja tuloksena: nauttimani annos on pikemminkin hyödyksi kuin haitaksi. Briteissä saantisuositus (ja siten ravintolisien annosmäärä) on ilmeisesti tuo nyt nauttimani 800 mikrogrammaa ja sillä on kaikenlaista positiivista vaikutusta erilaisten sairauksien ehkäisyssä sydän- ja verisuonitaudeista dementiaan ja sikiövaurioihin. Nyt mietin ennemminkin, että pitäisikö jatkaa tuolla ”yliannoksella” (suomalaisten mielipide) tästäkin eteenpäin. Kun varsinaista yliannostusvaaraa ei pitäisi eri lähteiden mukaan olla kuin vasta 1-15milligrammaa ylittävissä annoksissa.

Googlailu paljasti myös, että B6 ja B12 -vitamiinit vaikuttavat yhdessä foolihapon kanssa ja niitä tulisi siten saada samanaikasesti. Miksi siis ostamassani foolihappolisässä ei ole noita vitamiineja? Berocassa niitäkin on. Berocan ei pitäisi aiheuttaa sikiövaurioita, mutta sen käytöstä raskauden aikana tulisi keskustella lääkärin kanssa. Lopullinen toimintasuunnitelmani lieneekin, että käytän beroccaa kunnes tulen raskaaksi (note to kroppa: tästä ei keskustella, minähän TULEN raskaaksi!), raskauden toteamisen jälkeen syön noita jo ostamiani foolihappoja ja kyselen lääkäreiltä berocasta.

Lisää foolihaposta mm. täällä.

Suhteet Oma elämä Terveys

Epäkelpoa seuraa lapsille?

Muksis, ”älä kiroile”, ”älä juo siideriä tölkistä” (ai siis tätä alkoholitonta?), ”älä kiinnitä huomiota lapseen joka on menossa kesken yöunien vessaan”… Kuinka epäkelvoksi sitä voikaan ihminen tuntea olonsa, aina tekee jotain väärin, mä taidan olla ihan kauhee ihminen, epäkelpo äidiksi. Jep, siinä siis tulosta kun samassa mökissä on kaveripariskuntia, pari pientä lasta sekä vastikään epillerit jättänyt raskautta toivova naisihminen. Tuntui että teen koko ajan jotain väärin, aina vaan ollaan torumassa ja ojentamassa (musta tuntuu, että mua itseasiassa toruttiin enemmän kuin niitä naperoita).

Saanen tosin huomauttaa, että ainoallakaan kerralla huomauttelija ei ollut lasten vanhempi, aina joku valveutunut lapseton. En edes mielestäni juurikaan kiroile, mutta ilmeisest nyt oli sitten joku putki päällä. Noh, opinpahan samalla, että käytän sanoja ”paska” ja ”perseestä” adjektiiveina. Ja että tölkillinen alkoholitonta siideriä on iiiihan eri asia kuin tölkillinen kivennäisvettä… Ehkä mulla siis on vähän opittavaa (tosin aloin pienessä mielessäni hieman kyseenalaistaa tuota allergiaa rumia sanoja kohtaan. Että jospa ne lapset sitten kuitenkin paremmin oppivat ne rumat sanat siitä että niitä alleviivataan samalla kun aletaan korjaamaan lasten kuullen aikuistenkin puhetta. Ja mitä pahaa loppujen lopuksi on sellaisissa sanoissa kuin paska ja perse että niiltä täytyy lapsia varjella. Jotka oppivat ne kuitenkin aika nopeasti teki mitä teko. Näitä pälkäilyjä en toki herra paratkoon lausunut ääneen).

Suhteet Oma elämä