PCO

Tehdäänpä tähän väliin yksi taustoittava  juttu. Kävin tuossa about 4 vuotta sitten gynellä epäsäännöllisten/puuttuvien kuukautisten takia (niin, ei tosiaan ehkä voi puhua enää epäsäännöllisistä kuukautisista, jos kyseistä ilmiötä ei ole näkynyt puoleen vuoteen). Diagnoosina oli PCO, monirakkulaiset munasarjat (monikossa). Hoitona keltarauhashormonikuuri (hih, tässä luki ennen oikolukua että keltarauhaskuume, aika rajut hoidot :D), laihdutus (olin juur normaalipainon ylärajalla) ja raskautumisyrityksissä ei kannattaisi vitkastella. No, hormoneista tuli tosi paska olo, vaihdoin ne ehkäisypillereihin. Laihduttanut olen nyt pariinkin otteeseen aika rutkasti, tällä herkellä vaaka näyttää muutamia kiloja alle tuon tuomiohetken. Raskautumista ei juur ole viitsinyt kiiruhtaa, tuomiohetkellä en edes seurustellut ja nykyisessäkin suhteessa halusin päästä siihen kohtaan, että pohjana olisi vakaa, vakiintunut parisuhde ja yhteinen into perustaa perhe. NYT ei ole enää mitään syytä vitkastella :).

 

Mutta siis. Kyllähän tuo asia välillä aina mietityttää. Muistan kun aikanaan yksi kaveri sai aika pian minun jälkeen saman diagnoosin ja häntä lääköri kehotti ryhtymään hommiin heti jos meinaa. Kaveri on mua kolme vuotta nuorempi ja siitä neuvosta on nyt neljä vuotta. Hmm… Toisaalta tiedän myös, että PCO ei ole mikään lapsettomuustuomio: yhdellä toisella kaverilla on PCO ja endometrioosi ja niin vain tulivat vahinkoraskaaksi ja myöhemmin pentu sai vielä sisaruksenkin. No, ne oli kyl nuoria. Mutta silti, endometrioosikin…

 

Eniten omalta osaltani huolettaa tuo kuukautisten tippuminen kokonaan pois. Olen pari kertaa aiemmin jättänyt pillerit pois kun sinkkuna ei ole niitä jaksanut napsia. Molemmilla kerroilla ekat kuukautiset tuli normaalisti, mutta sen jälkeen tahti on kolmesta kuukaudesta never -välillä. Tästä on jotenkin tullut ajatus, että joko tärppää heti tai sitten pitkällä yrittämisellä (+ hoidoilla). Tää saattaa ky aiheuttaa omat harminsa yhdistettynä miehen ”katsotaan nyt mitä tapahtuu”, koita sitte siinä katsoa jos ainut tapa saada kroppa toimintaan on tuupata sinne jotain pilleria… Jotka täytyy tietoisesti hakea joltain lekurilta. No, katsotaan nyt, kunhan se eka kiertokin nyt sieltä alkaisi kunnolla.

Suhteet Ystävät ja perhe

Raskauskuume

Onkohan sellaista? Vähän niinkuin joku vauvakuumeen alagenre. Jos sellainen on niin se on ollut mulla jo pidemmän aikaa enemmän tai vähemmän.

Vähänkö kaveria (sitä ainutta, jolle näistä asioista olen jotain maininnut) nauratti kun selitin, että en mä tiedä, onko mulla nyt niinkään VAUVAkuume. Enemmän kiehtoo ja mielessä pyörii se raskaus. Siihen liittyen yhteen aikaan luin kaiken maailman blogeja ja paljon (luen edelleenkin, mutta nyt ehkä hieman tasaisemmin myös vauvablogeja… johtunee kyllä siitä että useat seuraamieni blogien vauvat ovat jo syntyneet). Jotenkin se kaikki kiehtoo niin vietävästi, ne tuntemukset ja se pallomasu. No joo joo, se todellisuus taitaa olla sitten kuitenkin ihan toista, taatusti väsyttää ja oksettaa koko ajan ja söpön raskausvatsan sijasta näytän taatusti norsulta.

Älkääkä ymmärtäkö väärin, kyllähän tässä tähtäin on nimenomaan siinä vauvassa (siis en vain haaveile siitä pallomasusta ja sitten joskus 9kk jälkeen huomaan ett mitvit, mikä TÄÄ ny sit on, en mä TÄTÄ tilannut). Jotenkin vain koko homma on kärjistynyt kuumeeksi asti toistaiseksi ehkä enemmän tuon raskauden osalta. Siis sellaiseksi täysin epärationaaliseksi kaipuuksi, kutinaksi ja poltteeksi (tahtoo, haluu, nyt heti just tai tulee itkupotkuraivarit -tyyppinen juttu). Vauva on toistaiseksi haave, ei niinkään kuumeen tunteita aiheuttava asia.

Suhteet Ystävät ja perhe