Meillä alkoi tällä viikolla se maaginen perhevalmennus. Monet valittelee, että tämä on turha kurssi, mutta itse lähdin joka tapauksessa suurella mielenkiinnolla katsomaan, mistä hommassa oikein on kyse. Tuntuu aika hurjalta, että perhevalmennusta on vain muutama kerta pari tuntia kerrallaan ja sitten pitäisi muka jo pärjätä toukan kanssa itsekseen (okei, kai siellä synnärilläkin vielä jotain neuvoja saa…?). Odotan kurssilta mahdollisimman paljon konkreettisia ohjeita nimenomaan vauvanhoitoon ja lisäksi tutustumista alueen muihin mammoihin.

Tämän viikon tapaamisen aiheena oli äidiksi ja isäksi tuleminen sekä imetys. Täytyy kyllä sanoa, että hieman hassulta tuntuu, että heti ensimmäisellä kerralla käsitellään imetystä, eikä esimerkiksi kronologisesti aiemmin tapahtuvaa synnytystä. No, näillä mennään.

Alussa katsottiin riittävän hyvä vanhemmuus -leffa (tai jotain tuonne suuntaan sen nimi oli). Siinä joku häiskä (muistiinpanot kertoo että Sinkkonen) kertoi muun muassa, miten tärkeää lapsen itsetunnon kehitykselle on, että hän saa huomiota ja häneen suhtaudutaan positiivisesti. Olin näihin juttuihin jo jossain määrin törmännyt aiemminkin, sikäli ei hirmuisesti uutta tietoa tullut. Tai ihan tuossa muodossaan en muista asiaa kuulleeni, eli mm. että vauva pitäisi vanhempien ilmeitä itsensä peilinä ja posiitiviset ilmeet viestisivät hänelle että hän on hyvä ja hyväksytty. Aiemmin olen kuullut, miten lapset omaksuvat heistä käytetyt adjektiivit osaksi minäkuvaansa (eli jos sanoo että olet tuhma niin lapsi pitää itseään tuhmana, kun pitäisi ennemmin torua niin, että tuo teko ei ollut hyväksyttävä). Hmm… Sinkkosen kirjoja voisi kenties laittaa lukulistalle…

Sitten tehtiin ryhmätyö naisten ja miesten kesken, pohdittiin mitä odotetaan toiselta osapuolelta vanhempana. Tuntui hassulta pohtia näitä kun molemmat ryhmät oli samassa tilassa, kuuli hyvin toisen ryhmän keskustelut ja se ainakin itsellä rajoitti kovasti että mitä sitä viitsii keskustella kun mies on metrin päässä. Kuulin myös, miten oma mies aloitti pohdinnan että en ole vielä miettinyt näin pitkälle. Tässä taitaa olla se tärkein osio perhevalmennuksesta: herätellään sitä miestäkin siihen, että vauva on tosiaan tulossa. Että ehkä siihen voisi jo vähän alkaa valmistautua, myös henkisesti :D. Mutinaa naisten leirissä herätti miesten listalla ollut toive, että äiti olisi ahkera. Näistä odotuksista täytynee keskustella jossain vaiheessa, että ei tule sellaista käsitystä että tässä sitä sitten oltaisiin ensimmäisestä äitiyslomapäivästä lähtien pikkuvaimokkeita, jotka tekee kaikki kotihommat ja mies tulee valmiiseen ruokapöytään :).

Ja sitten katsottiin imetysvideo, joka tuntui vilisevän varsin mielenkiintoisia näyttelijäsuorituksia. Imetyksestä uutta oli imemisasentoon liittyvät asiat. Myös imetyksen hyviin vaikutuksiin tuli muutamia uusia tietoja. Näillä ei tosin omalta kannaltani juuri merkitystä ollut (huomasimpa vain, että minulla on muun muassa tästä johtuen kohonnut riski saada kakkostyypin diabetes, äitini ei käsittääkseni ole pystynyt imettämään minua). Olen joka tapauksessa vakuuttunut imetyksen hyödyistä ja tarpeellisuudesta. Tissit on imettämistä varten ja kun ne tuossa killuvat liki koko elämän ajan, niin olisihan se ihan järjetöntä olla käyttämättä niitä tuohon tarkoitukseen. Itselleni imetyksen tärkeyden painottaminen tuntuu lähinnä ahdistavalta. Haluan imettää suositusten mukaan. Olen tietoinen sen hyödyistä. Mutta olen myös kipeän tietoinen siitä, että kaikilla imetys ei vain onnistu. Ja onnistumistodennäköisyyttä ei yhtään lisää se, jos stressaa asiasta. Koska minua ei käsittääkseni ole imetetty (ainakaan suositeltua aikaa), tiedän että vauva selviää hengissä ilman imetystäkin. Tämä on ollut lähinnä helpottava tieto sitä ajatellen, jos imetys ei sujuisikaan. Eli olen ajatellut mennä mentaliteetilla onnistuu jos onnistuu ja jos ei onnistu niin ei sekään maailmanloppu ole. Tuollaiset imetysluennot vaan tuntuvat kasaavan itselleni lisää halua ja painetta siihen, että imetyksen on onnistuttava. Että muuten on huono äiti. Ääh, täytyy psyykata itseään tämän kanssa.

Niin ja imetystä käsiteltäessä tuntui hassulta, että sanallakaan ei mainittu, että mitkä ne imetyssuositukset on, eli että miten pitkään olisi hyvä imettää. Tiedän kyllä nuo jo (täysimetys puolivuotiaaksi ja osittainen imetys ainakin vuoden ikään asti), mutta tuntui kuitenkin hassulta, että niitä ei tuolla kerrottu.

Kotiläksyjäkin saatiin. Saatiin listat, joiden perusteella kotona tulisi keskustella erinäisistä asioista. Saa nähdä mitä siitäkin tulee. Jotenkin tuntuu väkinäiseltä lähteä jonkun listan kanssa keskustelemaan. Toisaalta koen, että jos nuo tehtävät saa tehtyä kunnolla ja niin että molemmat osallistuu aidosti, voi ne hyvin olla perhevalmennuksen parasta antia. Sitä kun miettii mm. vanhemmuuteen liittyviä asioita omassa mielessään ja jotenkin ajattelee sitten että on itsestäänselvyys että toinen ajattelee samoin tai vähintäänkin hyväksyy ne omat ajatukset sellaisenaan. Niin ja vauvalle pitäisi kirjoittaa kirje, joka palautetaan neuvolaan ja sieltä sen saa sitten vähän myöhemmin takaisin. Tästä itseasiassa mieleeni muistui ideani kirjeiden kirjoittamisesta lapselle: että jos kirjoittaisi vaikka joka vuosi kirjeen ja säästäisi ne kaikki jossain niin, että antaisi ne jossain sopivassa ikävaiheessa kaikki kerralla lapselle. Tai vaihtoehtoisesti tekisi joka vuosi tervehdysvideon (tää ois jotenkin vielä ihanampi kun siitä näkisi sitten myös kasvot ja niiden muutoksen ajan myötä. Ja videot taitaa enemmän olla tätä päivää ja tulevaisuutta kuin perinteiset kirjeet. Mutta videolle löpiseminen ei jotenkin tunnu omimmalta). Tää nyt tehtävä kirje voisi olla ensimmäinen noista kirjeistä. Musta oli itseasiassa vähän hassua se, että noi kerätään pois ja sitten ne saa takaisin kun vauva on muutaman kuukauden ikäinen. What is the point, ei tyyppi siitä vielä mitään ymmärrä ja itse kenties vielä muistaa mitä on höpissyt (vai onks tää jotain oletusta että silloin elämä on hirveetä kaaosta ja univeloissaan vihaa sitä naperoa niin että on hyvä saada muistutus miten joskus aikanaan sitä vielä kovasti odotettiin).

Meidän ryhmässä oli vain kolme pariskuntaa, joista yhdestä mies ei ollut tällä kertaa paikalla. Melkoisesti harmitti, että ryhmä on näin pieni: mahtaako tästä löytyä sen verran samanhenkistä porukkaa että saataisiin jotain vertaistukea myös ryhmän jälkeen aikaiseksi. Positiivista oli, että kaikki olimme neuvolan aluetta tarkasteltaessa vähän samalta suunnalta. Yksi toinen pariskunta oli myös vasta hiljakkoin muuttanut alueelle. Ehkä se tästä :).