Rauhallista Joulua!

                                                               RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE!

joululahjanauhat.png

joulutontut.png

Jouluna on kiva antaa ja saada lahjoja! Oma lahja: kotiin pääsy oli parasta:)

Itse aion ainakin tänä Jouluna ottaa rennosti ja toipuillen. En ole muutenkaan mikään ”jouluihminen” eli en ota siitä kummempia stressejä..

Tänä jouluna on kuitenkin melko hyvä syy olla rehkimättä ja koko 2 viikon lasten loma otetaan rennosti ja tehdään mitä pystytään.

Sairaslomaan varustauduin kuitenkin jo hyvissä ajoin hakemalla virkkuulankaa ja koukun Lankamaailmasta. Hain täydennystä vanhaan torkkupeittoon, mikä on ollut tekeillä jo reilu 2 vuotta ja nyt ajattelin ottaa työn alle virkatun maton, joko pyöreän tai pitkulaisen. Matto voisi sopia uuteen kotiin! Väri luonnonvalkoista trikoota. Valmiita käsityöohjeita löytyy esim. Kauhavan kangasaitan sivuilta .Virkatut matot.pngKuvat: Kauhavan Kangasaitta

trikookude.png

Trikookude ja koukku: Lankamaailmasta

pojan_joulutekele.png

Pojan koulussa tekemä käsityö.

                                                                        NÄHDÄÄN ENSI VUONNA!

Koti Sisustus DIY

Saako äitiä pelottaa, siis AIKUISTEN oikeesti?

”Saako äitiä pelottaa?”, kysyy äiti 31- vuotias, 3 lasta ja mies. Siis AIKUISTEN OIKEESTI! Vaihdetaan hetkeksi remppa-aiheista muihin, koska lupasinhan, että blogi käsittelee myös arkista aherrusta ja lapsiperheen elämää..

Miltä tuntuu, kun 8- vuotias kysyy: ”Äiti, voitko kuolla siihen leikkaukseen”? 8- vuotiaan ajatuksen juoksu poukkoilee seuraavaan kysymykseen: ”Millon me sit voidaan tehdä sulle niitä sosekeittoja”?

rarempaa_ruokaa_kirja_hellapoliisi_kasvissosekeitto_0.png

Kuva: Kirjasta ”Parempaa ruokaa”, Hellapoliisi (julk. 1/2014) 

Kaksi viikkoa sitten sain peruutusajan odottamaani leikkaukseen. Olen ollut leikkausjonossa elokuusta saakka ja lupautunut ottamaan myös päivän varoitusajalla peruutusajan. Sain kuitenkin nyt jopa kahden viikon varoitusajalla ajan, joten meidän perheelle se oli oikeastaan ihan hyvä juttu. Leikkaus tehdään Töölön plastiikkakirurgisella osastolla la 21.12 eli muutamia päiviä ennen joulua:) Leikkauksessa korjataan ns. rektusdiastaasi (http://www.lasertilkka.fi/sairaala-tilkka/esteettinen_kirurgia/vatsanpeitteiden_korjaus) eli vatsanpeitteet ja vatsalihakset. Toimenpidettä kutsutaan abdominoplastiaksi. 

raskaana.png

Kesällä 2005, kaverin tupareihin menossa 11pv ennen esikoisen syntymää. En kehdannut laittaa kuvaa, jossa mahan koko oikeasti näkyy. Maha oli aika iso!

Jo ensimmäisessä raskaudessani vatsa oli iso, tai iso kokooni nähden. Vatsalihakset venyivät ja lapsi oli myös kova potkimaan, mikä aiheutti sen, että ainakin osa vatsalihasten tukirangasta repeytyi. Repeymä aiheutti rustomöykyn ja vatsalihakset jäivät erkaalleen. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan vatsalihakset olivat auki n. 6,5cm kun ne normaalisti kuuluisivat olla 1cm max 2cm toisistaan. Vatsalihakseni eivät ole siis ”toimineet” vuosiin mikä on aiheuttanut jatkuvia selkä- ja lantiokipuja. Mikään jumppa tai edes suhteellisen hyvä fyysinen kunto eivät ole auttaneet, koska lantiossani on myös rakenteellinen vika tai oikeastaan si-nivelen heikkouma (http://personal.fimnet.fi/vastaanotto/fysiatri_Timgren/LANTIO.html). Yhdessä huonot vatsalihakset (mikä tarkoittaa selälle valtavasti lisätyötä) ja heikko lantio eivät ole mitenkään hyvä combo. 

Selän kunto alkoi mietityttämään vakavammin kun särky on edelleen lisääntynyt. Sain kuulla mahdollisuudesta vatsalihasten korjausleikkaukseen terveydellisin perustein, kun kahdella äitikaverillani on se tehty, tosin yksityisellä. Leikkaus ei ole mitenkään yleinen, ja maksaa yksityisellä noin 6 000€, joten saan olla ikionnellinen kunnallisesta hoidosta:) Sisustussuunnitteluprojektien ja uuden ammatin kautta tajusin myös miten fyysistä oma työni tulee olemaan ja hyvä kunto ei ole ainakaan pahitteeksi.

 

maailman söpöimmät varpaat.png

Maailman ihanimmat varpaat syntyivät 29.6.2005. Siitä saakka olenkin ollut ”aina raskaana”.

Nyt saan uuden mahan! Olen innoissani mutta pelkään kuollakseni! Pelkään kipua ja sitä, kun herään 2-4 tuntia kestävästä leikkausesta. Vatsanpeitteet ”nostetaan” sektioviillon kautta rintalastaan saakka ja vatsalihakset korjataan pitkittäin alas saakka. Sektioviilto on normaalia paljon pidempi, ulottuu kait kylkiin saakka. Pelkään sairaalaa, pelkään nukutusta, pelkään leikkausta! En tykkää sairaaloista! Kaverini ovat rauhoitelleet, että leikkaus on pikkujuttu synnytyksiin verrattuna. ”Jos olet synnyttänyt 3 lasta ilman kivunlievitystä, niin leikkaus on ihan pikku juttu, saathan kipulääkettä”…no joo-o!

Sairaalassaoloaika on kuulemma 2-5 päivää eli kotiutunen juuri jouluksi:) Olemme puhuneet kotona jo tulevasta paljon, koska käytännössä isi joutuu hoitamaan paljon asioita nyt ilman apua. Sairaslomaa tulee 6 viikkoa, 2 kuukauteen ei saa nostaa mitään yli 2kg:n asiaa ja urheilukieltokin on kuulemma 3kuukautta. Noh, toisin sanoen en saa kantaa imuria tai painavaa kattilaa..saatika 2- vuotiasta, kauppakassia jne. Lapsilta toivotaan siis paljon oma-aloitteisuutta, reippautta ja ennen kaikkea kuuliaisuutta. Tsemppiä siis mulle ja sulle!

pikkuveli.png

Poika nro 3 syntyi elokuussa 2011. Pikkuveli on koko perheen maskotti, temperamenttinen vipeltäjä nykyään. Meidän perheen lapsiluku on täynnä.

parempaa_ruokaa_kirja_hellapoliisi_sailaalakassiin.png

Sairaalakassi on tällä kertaa vähän toisenlainen. Ajattelin kerrankin satsata lukemiseen monen vuoden jälkeen. Tosin voi olla, että tarvitsen lisää lukemista, koska sairaalassaoloaika on 2-5 päivää. Mukana mm. Hellapoliisin uusin kirja ”Parempaa ruokaa

parempaa_ruokaa_kirja_hellapoliisi_omistettu_vaaka.png

Mieltä lämmitti, kun sain Hellapoliisin Katilta uunituoreen kirjan:) ”Parempaa ruokaa” tulee kauppoihin lähipäivinä tai viimeistään tammikuun alussa. Reseptit ovat gluteenittomia.

Ehkä sairaslomalla on aikaa muhitella uusia ideoita ja piirtää uusia pohjaluonnoksia. Nyt vatsalihakset saakin toipuilla kevään rauhassa ja toukokuussa päästään sit tositoimiin purkuhommien kanssa Porvoossa. Portaiden alla odottaa myös iso kassillinen sisustuslehtiä:)

Suhteet Sisustus Oma elämä Terveys