Tehokas ihminen = arvokas ihminen?

Sain muutama viikko sitten varmistuksen sille, että määräaikaista työsuhdettani ei jatketa tulevana syksynä. Olin hyvinkin typertynyt tästä tiedosta, sillä olin jostain käsittämättömästä syystä tuudittautunut ajatukseen, että työni jatkuisivat. Valvoin muutaman yön ja tunsin oloni arvottomaksi. Kaikki se hullu paahtaminen ja parin kuukauden päästä ei olisi enää mitään tekemistä. Minulla ei olisi mitään paikkaa tässä yhteiskunnassa. Olenko tehnyt kaiken turhaan?

Kohta en olisi enää opiskelija enkä työntekijä, olisin työtön.

 

Olen niin tottunut ajatukseen jatkuvasta tehokkuudesta, että välillä unohdan, miksi täällä ollaan. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, sain asiat perspektiiviin vasta juhannuksena vaelluksella, kun istuin yksin aamuviideltä nuotiolla keittämässä kahvia, kuuntelin lintujen laulua ja katselin lammesta nousevaa usvaa.

Tätä minä haluan enemmän ja vähemmän sitä, mitä olen viime vuodet tehnyt: istunut koneella olemassa tehokas. Ei kai elämän ole tarkoitus olla yhtä deadlinesta toiseen rynnimistä oman jaksamisensa rajoilla?

 

 

Kaiken tämän tehokkuusajattelun keskellä on niin helppo unohtaa, että elämä ei ole suoritus.

 

 

Mitäpä jos tekisi hetken aikaa jotain, mitä haluaa eikä vain asioita, joita pitää tehdä?