Ei hitto, mulla on ruohonleikkuri ja polttopuita

Kävimme viime viikonloppuna kuukauden tauon jälkeen piipahtamassa talolla sopimassa myyjäpariskunnan kanssa käytännön asioista, ostamassa puolet heidän omaisuudestaan (mulla on nyt mm. päältäajettava ruohonleikkuri ja moottorisaha!) ja muistuttamassa itseämme siitä, mitä oikein hankimmekaan.

On se vaan ihana. Jos saisin valita kaikista maailman taloista, valitsisin silti tämän.

Tuntuu vielä epätodelliselta, että talo on meidän ja kohta asumme siellä lämmittämässä takkaa, haravoimassa pihaa, ihmettelemässä hiljaisuutta, istuttamassa kukkasipuleita, saunomassa pihasaunassa ja kiroamassa julmettuja sähkölaskuja. Tällaiselle koko aikuisuutensa kerrostalossa asuneelle tuo kaikki kuulostaa lähes absurdilta, mutta samalla ajatus rehkimisestä omalla pihalla tekee olon kumman pörröiseksi. Toivottavasti pörröinen olo säilyy silloinkin, kun pitää pimeänä talviaamuna aurata piha tai kun rikkaruohot valtaavat tällä hetkellä moitteettoman puutarhan. Uskottelen ainakin toistaiseksi itselleni, että tuollainen rehti fyysinen ahertaminen on hyvää vastapainoa opiskelulle ja työlle. Ja korvannee crossfit-treenit kätevästi, he he he.

Mutta tärkeimpänä pointtina: ahertaminen on jo aloitettu! Talven polttopuut on nyt tehty. Vaan en vieläkään ymmärrä, miten se kävi niin helposti. Mielikuvissani hakkaan niitä pari viikkoa ruosteisella kirveellä naisellisesti öristen (crossfit-treenit!), mutta appiukolla ja Eerolla (joka myös heilanani tunnetaan) oli vähän kätevämmät konstit:

En tiedä, mitä tapahtui, mutta polttopuita muuten on. Nyt pitäisi kai keksiä, miten ne siirretään 130 kilometriä etelämmäksi.

Kaupunkikaksiossa asuvalla kestää vähän aikaa sulatella näitä asioita: paitsi että omistan yhtäkkiä talon, ruohonleikkurin ja moottorisahan, mulla on myös monta kuutiota polttopuita.

Polttopuita. Siis mitä.