Peuran kanssa aamupostilla ja tatteja takapihalta

Eilen näin aamulehteä hakiessani valkohäntäpeuran muutaman metrin etäisyydeltä. Kiljahdin ja hyppäsin naapurin ojaan.

Iloitsin, että perjantai-illan myrsky vei suurimman osan puista tippuneista lehdistä mukanaan ja maanittelin, kun se vei mennessään myös varastona toimivan navettarakennuksen piipunhatun ja tiputti kaikki omenat puusta. 

Istutin tulppaanisipuleita. En 60 laatikollista, kuten heilani painajaisessa, vaan kohtuulliset 20 sipulia. Pinkkejä ja haalean vaaleanpunaisia. Minulle hyvin epätavallisia värivalintoja molemmat. Toivottavasti ne nousevat keväällä.

Tänään tapasin aamupostilla naapurin emännän ja sovimme järjestelystä, joka heillä oli ollut myös edellisten asukkaiden kanssa: se joka ensin ehtii postilaatikolla, nappaa mukaansa myös toisen postin ja tuo sen talojemme välissä olevaan yhteiseen postilaatikkoon. 

Mutta ei me lasketa, kuka on useammin hakenut.

Löysin myös pihalta herkkutatteja. Tai no, yhden herkkutatin. Ison. Teen siitä kohta pastaa ja huomenna selvitän, mitä ne kaikki muut sienet ovat.

Kylläpä se elämä muuttui kerrasta. Mutta täällä me nyt ollaan, omassa talossa, eikä paluuta ole.